• Sote voi lisätä kriisikuntia

    Hallituksen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen (sote) on tarkoitus parantaa palveluita, lisätä tasa-arvoa ja säästää yhteiskunnan rahaa, mutta yksittäisiä kuntia se voi syöstä talouskriisiin.
    Sote-uudistus tarkoittaa sitä, että kunta maksaa, mutta ei välttämättä tuota palveluja eikä saa verotuloja.
    Sote-uudistus tarkoittaa sitä, että kunta maksaa, mutta ei välttämättä tuota palveluja eikä saa verotuloja. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    28.11.201406:00
    MT toimitus

    ”Sote-uudistuksen suurin ongelma on taloussäädösten keskeneräisyys”, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoo MT:lle.

    ”Kunnille on soten lisäksi tulossa muun muassa valtionosuuksien leikkauksia ja työmarkkinatukiuudistuksen lisävelvoitteita. Pelkään, että kuntarakenne eriytyy, rakennemuutospaikkakunnat kärsivät eniten kärsivät ja kriisimenettelyyn joutuvien kuntien määrä kasvaa.”

    Hallitus antaa sote-esityksensä eduskunnan käsiteltäväksi ensi torstaina. Samalla oli määrä julkaista kuntakohtaiset kustannuslaskelmat, mutta sote-ohjausryhmässä istuneen kansanedustaja Juha Rehulan (kesk.) mukaan ne julkistetaan vasta, kun eduskunta on hyväksynyt lain. Hän ennakoi, että niistä nousee myrsky.

    Halvimmalla sote-palvelunsa hoitaneet joutuvat maksumiehiksi, enimmillään yli 400 euroa asukasta kohti.

    Myös sosiaali- ja terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto varoittaa kuntien talousahdingosta.

    "Tämä on keino kiristää ja ajaa kuntia yhteen. Näyttö siitä, että isommat organisaatiot toimisivat edullisemmin lähipalveluissa, on olematonta.”

    Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskisen (sd.) mukaan sote-uudistus ei ole läpihuutojuttu. Punnittavina ovat kuntalaisten äänen kuuluminen isoissa kuntayhtymissä, yhdenvertaisten palvelujen takaaminen viidellä sote-alueella ja hyvä hallinto.

    ”Tehtävä on työteliäs”, Koskinen sanoi torstaina MT:lle.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    kunnat
    talouskriisi
    julkiset palvelut
    Hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle