• Liettua epäilee venäläisten nousseen maihin

    Rajaloukkauksesta ei ole saatu sataprosenttisia todisteita.
    Uutiset
    15.4.201618:30
    Jouko Kyytsönen & Janne Impiö

    Liettuan kansallisen turvallisuus- ja puolustuskomitean puheenjohtaja ja parlamentin jäsen Arturas Paulauskas epäilee, että venäläisjoukot ovat voineet nousta maihin Liettuan maaperälle sotaharjoitusten aikana.

    Paulauskas kertoi viime viikolla Liettuan LRT-televisiolle, että on olemassa merkkejä siitä, että Venäjän erikoisjoukot olisivat loukanneet rauhan aikana vieraan valtion (Liettuan) maaperää Kuurinkynnäällä, joka on kapea maakaistale Liettuan ja Kaliningradin välillä Itämeressä. Kynnään eteläosa kuuluu Venäjälle ja pohjoisosa Liettualle

    Venäjä on pitänyt viime vuosina sotaharjoituksia tiheästi Kaliningradin alueella.

    Paulauskas sanoo, että loukkaus on tapahtunut kynnäällä Juodkranten kylässä tietyllä todennäköisyydellä, mutta todisteet asiasta eivät ole sataprosenttisen varmoja.

    Tieto maihinnoususta oli osa kansallisen turvallisuusosaston raporttia.

    Aiempi puolustusministeri, parlamentin jäsen Rasa Juknevièienë on kertonut tiedotusvälineille, ettei rajaloukkauksia ole rekisteröity.

    Venäjän tiedotusvälineet ovat pitäneet väitteitä naurettavina.

    Meneillään myös "vakoojasota"

    Torstaina Yhdysvallat arvosteli Venäjän ilmavoimien lentoja läheltä Yhdysvaltain sotilasalusta Itämerellä Kaliningradin edustalla. Venäläiset hävittäjät lensivät useita kertoja lähellä merenpintaa ja muutaman kymmenen metrin päästä aluksesta.

    Liettualaisen Tribunen Delfi-sivut kertovat myös, että venäläinen helikopteri loukkasi Liettuan ilmatilaa Kaliningradista torstaina. Asiasta on silminnäkijähavainto ja kuvaa, mutta ei tutkahavaintoa, maan puolustusministeriöstä kerrotaan.

    Liettuan ja Venäjän välillä on käynnissä myös "vakoojasota". Liettuan tuomittua aiemmin tänä vuonna valkovenäläisen henkilön vakoojana toimimisesta vankilaan, on Venäjä pidättänyt kaksi liettualaista henkilöä vakoojana, Baltian uutistoimisto kertoo.

    Venäläisen hävittäjän ohilento on tallennettu videopalvelu Youtubeen.

    Artikkelin aiheet
    Liettua
    Venäjä
    rajaturvallisuus
    Kuurinkynnäs
    vakoojasota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena