• Nokia vähentää Suomesta 155 työtehtävää, eniten Espoosta

    Irtisanottaviksi joutuville Nokia tarjoaa mahdollisuuden osallistua tukiohjelmaan, joka auttaa heitä löytämään uusia mahdollisuuksia työurallaan joko Nokian sisällä, yhtiön ulkopuolella tai esimerkiksi yrittäjyyden parissa.
    Nokia työllistää Suomessa noin 7 000 ihmistä Espoossa, Oulussa ja Tampereella.
    Nokia työllistää Suomessa noin 7 000 ihmistä Espoossa, Oulussa ja Tampereella.  Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset|Yritykset
    14.7.202315:59
    STT

    Verkkolaiteyhtiö Nokia vähentää 155 työtehtävää muutosneuvottelujen päätteeksi, yhtiön viestinnästä kerrotaan STT:lle.

    Henkilöstövähennykset koskevat kaikkia Nokian toimipaikkoja Suomessa. Eniten työtehtäviä vähennetään Espoosta.

    Irtisanottaviksi joutuville Nokia tarjoaa mahdollisuuden osallistua tukiohjelmaan, joka auttaa heitä löytämään uusia mahdollisuuksia työurallaan joko Nokian sisällä, yhtiön ulkopuolella tai esimerkiksi yrittäjyyden parissa.

    Muun muassa järjestelmäpiirien tuotekehitys ja Oulun tehdas eivät olleet toukokuun alussa alkaneiden muutosneuvotteluiden piirissä. Toukokuussa yhtiö arvioi neuvottelujen johtavan korkeintaan 208 työpaikan vähennykseen.

    Muutosneuvottelut päättyivät 14. kesäkuuta.

    Asiasta uutisoi aiemmin Yle.

    Nokia antoi perjantaina tulosvaroituksen ja kertoi laskevansa näkymiään koko vuoden liikevaihdon osalta. Lisäksi se kaventaa ohjeistettua vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin vaihteluväliä.

    Muutokset liittyvät Nokian verkkoinfrastruktuuri- ja matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmiin.

    Aikaisempaa heikompi arvio toisen vuosipuoliskon kysynnästä johtuu makrotaloudellisesta toimintaympäristöstä sekä siitä, että asiakkaat alentavat omien varastojensa tasoa.

    Tulosvaroitus käänsi Nokian osakkeen reippaaseen laskuun. Iltapäivästä osake oli yli yhdeksän prosenttia miinuksella.

    Yhtiön tulos julkaistaan ensi viikon torstaina.

    Nokia julkisti maaliskuussa 2021 ohjelman, jonka yhtiö ennakoi johtavan maailmanlaajuisesti 5 000–10 000 työntekijän vähentämiseen, riippuen markkinoiden kehityksestä.

    Nokia työllistää Suomessa noin 7 000 ihmistä.

    Konsernitasolla Nokia odottaa maailmanlaajuisen ohjelman alentavan kulurakennetta noin 600 miljoonalla eurolla tämän vuoden loppuun mennessä.

    Yhtiö on ilmoittanut, että se pyrkii käyttämään kustannussäästöjä vastaavan määrän lisäinvestointeihin tutkimus- ja kehitystoimintaan, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä palkkainflaatiosta aiheutuviin kuluihin.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy