• Pohjoisessa on lunta poikkeuksellisen vähän: Lunta paikoin alle puolet keskimääräisestä

    Erot pitkän jakson keskiarvoihin ovat suurimpia Koillismaalla sekä Itä- ja Pohjois-Lapissa.
    Pohjoisessa Suomessa lumikuorma on jäänyt alkuvuonna huomattavasti jälkeen keskimääräisestä.
    Pohjoisessa Suomessa lumikuorma on jäänyt alkuvuonna huomattavasti jälkeen keskimääräisestä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    5.1.201913:30
    Matti Tuominen

    Suomen ympäristökeskuksen tuoreimman vesitilannekatsauksen mukaan lunta ja jäätä on maan pohjoisosassa selvästi tavallista vähemmän.

    Joulukuu oli etenkin maan pohjoisosassa vähäluminen. Lumikuorma, joka kuvaa yhdelle neliömetrille sataneen lumen määrää kiloissa, on alle puolet alkuvuoden keskimääräisestä laajoilla alueilla Pohjois-Suomessa. Erot pitkän jakson keskiarvoihin ovat suurimpia Koillismaalla sekä Itä- ja Pohjois-Lapissa.

    Myös järvet jäätyivät maan pohjoisosassa selvästi tavanomaista myöhemmin. Lapissa jäänpaksuus on 20–40 senttiä, ja jää on ajankohdan keskiarvoa ohuempaa. Edellisen kerran Lapissa on ollut tätä vähemmän jäätä vuodenvaihteessa 2011–2012.

    Pohjois-Suomen lisäksi maan etelä- ja keskiosassa tulee varoa heikkoja jäitä, sillä isommat järvet ovat jäätyneet vasta joulukuun puolivälin tienoilla, ja jäänpaksuus on monin paikoin alle 20 senttimetriä. Maan eteläosan suurilla järvillä on vielä paikoin sulaa, esimerkiksi Päijänteen selkävedet lainehtivat vapaana.

    "Jäänpaksuuden erot vesistön eri osissa ovat edelleen suuria, ja siksi jäillä liikkujien tulee olla erittäin varovaisia. Lisäksi kova tuuli on voinut rikkoa paikoin heikkoja jääkansia", hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta varoittaa tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Pohjois-Suomi
    lumen määrä
    jäänpaksuus
    vesitilanne
    ilmasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle