• Oppivelvollisuusiän noston hinnasta kiistellään

    Uutiset
    22.8.201416:00
    JUHANI VIITALA

    Kuntaliitossa lasketaan oppivelvollisuusiän noston maksavan 50–60 miljoonaa euroa. Hallitus varaa vain neljäsosan summassa ensi vuoden budjettiin.

    Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) laskee 15 miljoonan euron riittävän. Sitä summaa hän esittää ensi viikolla hallituksen budjettiriihessä.

    ”Sillä tullaan toimeen”, sosialidemokraattien puheenjohtaja laskee.

    Kuntaliitossa päädytään 55 miljoonan euron hintalappuun, jos oppivelvollisuusikää nostetaan vuodella eli 17 vuoteen.

    Opetus- ja kulttuuriosaston vs. johtaja Marja Lahtinen Kuntaliitosta arvostelee, ettei ministeriö huomioi laskelmissa kaikkia kustannuksia.

    ”Oppimateriaalia ei pystytä kierrättämään.”

    Lahtinen pitää virheenä laajentaa oppi-ikää koko ikäluokkaan. Uudistus koskisi tuhatta nuorta, jotka eivät hakeudu jatko-opintoihin.

    Nuoret tarvitsevat Lahtisen mukaan erityistukea selvitäkseen ammatteihin peruskoulun jälkeen. Ongelma-nuorista 200 ei selviä peruskoulusta.

    Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimusjohtaja Antti Moisio sanoo hankkeen kustannuksissa olevan paljon epäselvää.

    VATT tarkensi keskiviikkona kustannuslaskelmansa 15–29 miljoonaan euroon.

    Hintaan sisältyy erilaisia epäselviä taustaoletuksia erityisopetuksen määrästä ja oppimateriaalin kierrättämisestä.

    Arvio tarkentuu kahdessa viikon kuluessa.

    Aluehallintovirasto voi lakiesityksen mukaan määrätä uhkasakon nuorelle tai tämän huoltajalle, jollei tämä hakeudu jatko-opiskelemaan.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    oppivelvollisuusiän nosto
    kustannukset
    koulutuspolitiikka
    hallitus
    budjetointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle