• Kyläkauppojen voitava uudistua

    Uutiset
    14.10.201316:00
    Sari Penttinen

    Kylät tarvitsevat kauppoja ja kyläkauppojen on vastaavasti voitava uudistaa toimintaansa ja palvelumallejaan, jotta niiden kilpailukyky säilyy, sanoo kyläkauppahankkeen projektipäällikkö Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä.

    ”Kylien asukkailla voisi olla lähes yhtä hyvät palvelut kuin kaupungeissa, jos niin halutaan. Pakettilogistiikan ja sähköisten palveluiden kehitys mahdollistaisi sen jo nyt.”

    Lainsäädännön uudistustarpeita kyläkauppojen toiminnan kehittämiseksi on myös selvitettävä. Tavoitteena olisi turvata haja-asutusalueiden palvelut.

    ”Yksityisistä palveluista testaamme uutta Itellan kevyen palvelun asiamiespostia sekä Raha-automaattiyhdistyksen monipeliä ja Veikkauksen verkkokumppanuutta, jotka sopivat pienenkin kylän ja kaupan tarpeisiin”, tutkija Jussi Nyrhinen Jyväskylän yliopistosta listaa esimerkkejä yksityisten palveluiden piloteista.

    Apteekkien palvelupisteiden toimintaa testataan kylissä, joissa ei ole apteekkia.

    Malli tuo kyläkauppaan apteekkarin myymät reseptivapaat lääkkeet sekä reseptilääkkeiden tilauspalvelun.

    Palvelupisteiden lisäksi lääkkeitä voisi toimittaa kauppaan Yliopiston Apteekin verkkokaupan kautta.

    Kyläkohtaisiin pilottikokeiluihin kuuluu esimerkiksi kaupassa toimiva kirjaston lainauspalvelu Porlammin kylällä Lapinjärvellä.

    Konnuslahdella sovitetaan yhteen kunnan kotihoidon ja kaupan iäkkäille asiakkaille tarjoaman ostospalvelun logistiikkaa. Nyt erilaisia palvelukuljetuksia saattaa kulkea päällekkäin.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kyläkaupat
    maaseudun palvelut
    palveluinnovaatio
    haja-asutusalueet
    Päivittäistavarakauppa ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle