
Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan suurkaupungin puuekosysteemin tuottamien hyötyjen vuosittainen arvo on 505 miljoonaa dollaria, kertoo tiedejulkaisu Science Daily.
505 miljoonan dollarin kokonaishyöty vastaa 1,2 miljoonan dollarin puiden tuottamaa hyötyä neliökilometrin alueella. Asukaslukuun suhteutettuna puut tuottavat hyötyjä 35 dollarin edestä jokaiselle suurkaupungin asukkaalle.
Kansainvälisen tutkimusryhmän johtaja Theodore Endrenyn mukaan puiden tuottama arvo voitaisiin helposti kaksinkertaistaa yksinkertaisesti istuttamalla lisää puita.
Tulosten perusteella puut tekevät urbaaneista ympäristöistä puhtaampia ja miellyttävämpiä asuinpaikkoja. Ne auttavat ilmansaasteiden ja sadevesien valuman vähentämisessä sekä talojen energiakustannusten että hiilidioksidipäästöjen pienentämisessä.
Tutkimuksen mukaan valtaosa suurkaupunkien asukkaista on kuitenkin tietämättömiä urbaanialueiden puiden tarjoamista ekosysteemipalveluista.
"Puiden varjot viilentävät rakennuksia ja vähentävät ihmisten kuumuudessa kärsimistä helleaaltojen aikana", Endreny selittää.
"Syvällisempi ymmärrys puiden ihmisille tuottamien hyötyjen taloudellisesta arvosta on tarpeen. Se voisi kasvattaa investointihalukkuutta luonnonsuojeluun ja oikeanlaiseen luonnonvarojen hyödyntämiseen, mikä edistäisi yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista vakautta", toteaa tutkimuksen teossa mukana ollut professori Sergio Ulgiati.
Tutkimuksessa tarkastellut suurkaupungit olivat Peking, Buenos Aires, Kairo, Istanbul, Lontoo, Los Angeles, México, Moskova, Mumbai ja Tokio.
Tiedejulkaisun tiedote: What's the annual value of trees? $500 million per megacity, study says