• Hallitus: Peruskunnat Oppositio: Kuntayhteistyö

    Kaikki puolueet ovat kuntauudistusten kannalla. Hallitus ajaa suuria peruskuntia ja oppositio kuntien välistä yhteistyötä.
    Kuva: LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN
    Uutiset
    12.9.201216:54
    MT toimitus

    Kuntaliiton järjestämien Kuntamarkkinoiden vaalipaneelissa tiistaina Helsingissä hallituspuolueiden puheenjohtajat korostivat vahvoja peruskuntia. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ajoi kuntien välistä yhteistyötä ja kuntien omaa päätösvaltaa, jota myös perussuomalaisten Juho Eerola tähdensi.

    Kokoomuksen Jyrki Katainen ja SDP:n Jutta Urpilainen sanoutuivat irti kuntien lukumäärätavoitteista, mutta joka tapauksessa tarvitaan nykyistä vahvempia peruskuntia riittävien palveluiden järjestämiseksi.

    Samaa mieltä olivat vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja vasemmistoliittoa edustanut varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne .

    Perussuomalaisia edusti puheenjohtaja Timo Soinin sairasloman vuoksi varapuheenjohtaja Juho Eerola . Hän oli valmis uudistuksiin ja yhteistyön lisäämiseen, mutta hyvin toimivia kuntia ei pitäisi pakottaa yhdistymisiin.

    Keskusta tarjoaa hallituksen peruskuntien sijaan jo aiemman Paras-hankkeen mukaista kuntien välistä vahvaa yhteistyötä erityisesti kalleimmilla toimialoilla eli sosiaali- ja terveydenhoidossa (sote).

    Sipilän mukaan Etelä-Karjalan itse kehittämä sote-yhteistyö on loistava esimerkki siitä, miten kuntien yhteistyö toimii hyvin.

    Katainen ja Urpilainen pitivät keskustan monitoimikuntamallia epädemokraattisena, koska päätös suurista rahoista ei jää kunnanvaltuustoille, vaan ”hallintohimmeleille” eli kuntayhtymille.

    Sipilän mielestä sote-asioiden hoitamiseen ilman yhteistyötä tarvitaan niin iso kunta, että niitä jäisi Suomeen vain 20. ”Siitä lähidemokratia on kaukana.”

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    peruskunnat
    kuntayhteistyö
    sote
    Kuntamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria