• Arandalta huolestuttavia uutisia: Suomenlahden fosforiluvut taas korkealla

    Itämeren pääaltaasta on työntynyt Suomenlahdelle ja myös Selkämerelle ravinteikasta vettä. Tulevana kesänä saattavat taas levät kukkia.
    Syksyn idänpuolen tuulet ja joulu–tammikuun vaihtelevat tuulet nostivat Itämeren pohjanteista runsaasti fosforipitoista vettä Suomen merialueille.
    Syksyn idänpuolen tuulet ja joulu–tammikuun vaihtelevat tuulet nostivat Itämeren pohjanteista runsaasti fosforipitoista vettä Suomen merialueille. 
    Uutiset
    24.2.201717:13
    Kaijaleena Runsten

    Suomenlahden fosforipitoisuus on ennätyksellisen korkea, vaikka kotimainen ravinnekuormitus onkin viime vuosina merkittävästi pienentynyt, todetaan Suomen ympäristökeskuksen Syken tiedotteessa.

    Aranda selvitti Suomen merialueiden tilaa 18.1.–4.2. tehdyllä tutkimusmatkalla. Se totesi pintaveden fosforipitoisuuden kohonneen itse asiassa vielä enemmän Selkämerellä.

    Myös Saaristomeren ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa vesi on aiempaa fosforipitoisempaa kuten tutkimuskartat Arandan viime ja tämän vuoden matkoilta osoittavat.

    Pintaveden korkea fosfori lisää puolestaan riskiä leväkukintoihin tulevana kesänä.

    Arandan tuoreimmat havainnot vahvistavat näin viime syksyn tietoja, että Itämeren pääallas on itse asiassa Suomenlahden pahin uhka.

    Itämeren pääaltaan happitilanne on heikentynyt pitkään. Kun Pohjanmereltä on tullut kahtena edeltävänä talvena suolapulsseja, ne ovat työntäneet Itämeren syvänteiden ravinteikasta ja vähähappista vettä Suomenlahden suulle samoin kuin Selkämerelle.

    Pitkään jatkuneet idänpuoleiset tuulet lisäsivät syksyllä virtausta Itämeren pääaltaasta Suomenlahdelle. Kun joulu–tammikuussa tuuli vielä kovaa, lahden vedet sekoittuivat ja fosforia nousi myös pintakerroksiin.

    Itämeren pääaltaan huono tila yhdessä säävaihteluiden kanssa peittää aika ajoin alleen maalta tulevan fosforikuormituksen vähennykset Suomenlahdella, tiedotteessa todetaan.

    "Veden ravinnepitoisuus on alentunut erityisesti itäisellä Suomenlahdella, jonka valuma-alueelle on viime vuosikymmenellä kohdistettu merkittävimmät ravinnekuormituksen vähentämistoimet", johtava tutkija Kai Myrberg Sykestä sanoo.

    Hän muistuttaa, että maalta tulevan ravinnekuorman pienentäminen on silti edelleen tärkeää, koska se parantaa meren tilaa pitkällä aikajänteellä.

    Lue myös syksyn tuloksia Arandan matkalta: Syyskierroksella löytyi sekä laihoja että pulleita silakoita

    Artikkelin aiheet
    suomenlahti
    fosforipitoisuus
    SYKE
    Aranda
    Itämeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria