• 14-metrisiä jättiaaltoja Itämerellä – Tallinkin laiva rikkoutui myrskyssä

    Laivaan pääsi vettä rikkoutuneista ikkunoista. Myrsky rikkoi yhtiön laivaa jo toistamiseen.
    Yön aikana riehunut talvimyrsky on vaikeuttanut myös matkustajalaivaliikennettä.
    Yön aikana riehunut talvimyrsky on vaikeuttanut myös matkustajalaivaliikennettä. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    12.1.201711:01
    Juhani Reku

    Aallot nousivat Pohjois-Itämerellä viime yönä peräti 14 metriin, kertoo Ilmatieteen laitos. Kyse on yksittäisistä aalloista. Merkitsevä aallonkorkeus oli 8,2 metriä, mikä sekin on eniten sitten vuoden 2004 Rafael-myrskyn.

    Pahin on kuitenkin jo takanapäin, ja myrskytuulet ovat laantumaan päin. Tuulen voimakkuus pysyy silti edelleen kovana.

    Myrsky on hankaloittanut yön aikana myös matkustajalaivaliikennettä.

    Pahin tilanne on ollut Tallinkilla, jonka Tukholmasta Riikaan matkalla ollut Romantika-alus vaurioitui aaltojen iskettyä keulan tutka-antennin keulaikkunoiden läpi.

    Yhtiö kertoo tapahtumasta tiedotteessaan. Sen mukaan onnettomuus tapahtui kello 3.40. Rikkoutunut keulaikkuna on laivan baarin takaosassa, jonne on päässyt rikkoutuneesta ikkunasta vettä. Vettä on valunut hieman myös joihinkin viidennen kannen matkustajahytteihin.

    Tilanne on kuitenkin yhtiön mukaan hallinnassa, ja laiva jatkaa matkaa kohti Riikaa. Matkustajille ei Tallink Siljan mukaan ole aiheutunut vaaraa.

    Onnettomuuden syytä tutkitaan, mutta se vaikuttaa yhtiön mukaan samanlaiselta kuin laivan sisaralus Victoria I:llä joulukuussa 2015.

    Silloin laiva kääntyi takaisin Tallinnaan sen jälkeen, kun sen aluksen ikkunat rikkoutuivat, kun niihin osui myrskyssä irronnut aluksen tutka-antenni.

    Korjattu klo 10.45: Merkitsevä aallonkorkeus on 8,2 metriä, yksittäiset aallot jopa 14-metrisiä.

    Artikkelin aiheet
    Itämeren myrsky
    Tallink
    Romantika-alus
    merionnettomuus
    aallonkorkeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle