• Viikko alkaa viilenevissä tunnelmissa – etelässä eroa ei juuri huomaa, pohjoisessa voi olla yllättävänkin koleaa

    Pohjoisesta virtaava kylmä ilma saa päivän ylimmän lämpötilan laskuun koko maassa. Selvimmin tämä tuntuu maan pohjoisosassa, missä yöpakkaset ja halla palaavat muutamaksi yöksi.
    Maanantai on valjennut suurilta osin aurinkoisena.
    Maanantai on valjennut suurilta osin aurinkoisena. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Sää
    20.5.202407:19
    Eetu Rimo ja Jouko Korhonen

    Maanantai on valjennut suurilta osin aurinkoisena, vain heikkoja ja paikallisia kuurosateita on liikkeellä kaakossa sekä Lapissa. Päivän aikana Lapissa liikkuu vielä ajoittain kuurosateita, näiden kertymät jäävät kuitenkin vähäisiksi, mutta olomuoto lienee lumi, pikkurakeitakin saattaa tulla.

    Suomen yli pyyhkinyt kylmä rintama saa lämpötilat laskemaan koko maassa.
    Suomen yli pyyhkinyt kylmä rintama saa lämpötilat laskemaan koko maassa. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Suomen yli pyyhkinyt kylmä rintama saa lämpötilat laskemaan koko maassa, hellelukemat jäävät jo haaveiksi. Maan etelä- ja keskiosassa ollaan 13 ja 20, Oulun korkeudella ja Etelä-Lapissa 8 ja 12 asteen välillä. Koleinta on Keski- ja Pohjois-Lapissa, missä päivälämpötila jää 0 ja +6 asteen välille. Tiistaiyönä sää pysyy poutaisena ja yöpakkasia esiintyy Lapissa sekä Koillismaalla. Maan keskivaiheilla sekä aroilla paikoilla etelässäkin esiintyy hallaa.

    Tiistai ei pilvisyyden ja sateiden osalta poikkea juuri maanantaista. Pohjois-Lapissa tulee heikkoja kuurosateita, joiden olomuoto voi vaihdella. Pilvisyys taasen vaihtelee selkeästä puolipilviseen, pohjoisessa on paikoin täysin pilvistä. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 15 ja 21, maan pohjoisosassa 0 ja 13 asteen välillä. Keskiviikkoyönä yöpakkasia esiintyy jälleen Lapissa sekä Koillismaalla, hallaa taasen maan keskivaiheilla.

    Keskiviikkona korkeapaine vahvistuu entistä enemmän ja päivä on poutainen sekä kuiva. Lämpötila alkavaa hieman nousta, maan etelä- ja keskiosassa päästään 16 ja 22, maan pohjoisosassa 3 ja 17 asteen välille.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    sääennuste
    Lappi
    Ilmatieteen laitos
    kylmä rintama
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita