• Yhteiskuntasopimuksen palaset melkein koossa – työaika pitenee

    Yhteiskuntasopimuksen elementit alkoivat olla koossa, kun työmarkkinajärjestöt jatkoivat neuvotteluitaan tänään.
    Uutiset
    25.2.201618:54
    STT

    Läpimurto neuvotteluissa oli erityisesti kiinni paikallisen sopimisen ratkaisusta.

    Palkansaajapuoli jätti työnantajille oman ehdotuksensa yhteiskuntasopimuksesta, jonka hyväksymisestä ei vielä alkuillasta ollut tietoa. Yhteiskuntasopimuksen sisältämien kiristysten suuruuteen on vaikuttamassa se, kuinka kireä kokonaisuus paikallisen sopimisen pelisäännöistä syntyy. Paikallisen sopimisen neuvotteluiden kuvattiin vielä etenevän tahmeasti.

    Hallitus on seurannut tiiviisti Etelärannassa käytyjä neuvotteluita. Tänään hallituksen edustajat tapasivat osapuolet kahteen otteeseen.

    "Hallituksen viesti on, että sopikaa ja pitäkää rimaa korkealla", pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi STT:lle eduskunnassa.

    Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) toivoi, että työmarkkinajärjestöt pääsevät sopuun yhteiskuntasopimuksen ja paikallisen sopimisen lisäksi keskitetystä palkkaratkaisusta ensi vuodelle.

    Palkansaajat ja Kuntatyönantajat ovat halunneet osaksi yhteiskuntasopimusta myös palkkaratkaisun, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto on esittänyt, että palkoista päätettäisiin liittokierroksella ensi syksynä.

    Stubb toivoo, että yhteiskuntasopimus on valmis kehysriiheen eli huhtikuun alkuun mennessä.

    Työaika pitenemässä

    Suomalaisten työaika todennäköisesti pitenee yhteiskuntasopimuksen myötä, mutta epävarmaa on, kuinka paljon. Vielä vuosi sitten neuvotteluiden alkaessa puhuttiin työajan pidentämisestä jopa sadalla tunnilla. Yhden hyvin asioista perillä olevan lähteen mukaan keskustelua on viime aikoina käyty noin kymmenen tunnin pidennyksestä.

    Tilanteen nopeaa muuttumista kuvaa se, että toisen lähteen mukaan työaika olisi pidentymässä selvästi enemmän, jos sopimus syntyy. Yhtenä todennäköisenä tapana pidentää työaikaa on pidetty ainakin helatorstain muuttumista palkattomaksi vapaapäiväksi.

    Ensimmäisen sairauspäivän karenssi ja sitä seuraavien päivien omavastuu on tiettävästi ollut sekin edelleen esillä neuvotteluissa työnantajapuolen esityksestä.

    Artikkelin aiheet
    yhteiskuntasopimus
    työaika
    paikallinen sopiminen
    työmarkkinajärjestöt
    palkkaratkaisu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle