• Opiskelijat lakkoilevat ilmaston puolesta – vaatimuslistalla muun muassa kestävän kehityksen opinnot

    Presidentti Tarja Halonen puhuu Helsingin tilaisuudessa.
    Ilmastolakko kokosi nuoria Helsingin Senaatintorille 15. maaliskuuta. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
    Ilmastolakko kokosi nuoria Helsingin Senaatintorille 15. maaliskuuta. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    5.4.201912:32
    STT

    Opiskelijat lakkoilevat tänään ilmaston puolesta monissa suurissa kaupungeissa. Facebook-ilmoittautumisten perusteella suurimmat tapahtumat ovat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lakon järjestävät opiskelijat kertovat, että esimerkiksi Helsinkiin odotetaan noin tuhatta osallistujaa.

    Helsingissä ilmastolakkoilijat kokoontuvat puolilta päivin Senaatintorille, jossa on puhumassa muun muassa presidentti Tarja Halonen. Lakkoon osallistuu opiskelijoita sekä korkeakouluista että toiselta asteelta.

    Turussa ilmastolakko järjestetään Tuomiokirkon edustalla alkaen kello 12. Puheita tullaan kuulemaan ainakin Turun yliopiston ja Åbo Akademin ylioppilaskunnilta ja Luonto-Liitolta.

    Turun yliopiston ylioppilaskunnasta kerrotaan, että opiskelijat vaativat ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen ja kestävän kehityksen opintoja osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää. Lisäksi vaaditaan muun muassa ilmastolle haitallisten yritystukien lakkautusta ja siirtymistä kohti päästöjen verotusta.

    Mielenosoittajien mielestä Suomen pitäisi myös esimerkiksi lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö vuoteen 2035 mennessä ja olla hiilineutraali vuoteen 2028 mennessä.

    Lakkoa tukevat Suomen ylioppilaskuntien liitto, Suomen opiskelijakuntien liitto, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Suomen Lukiolaisten Liitto, Finlands Svenska Skolungdom sekä useat ylioppilaskunnat, ainejärjestöt ja oppilaskunnat.

    Artikkelin aiheet
    ilmastolakko
    opiskelijat
    kestävä kehitys
    Tarja Halonen
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle