• Tänä vuonna satoi jättirakeita ennätyksellisen myöhään

    Suurimmat havaitut rakeet olivat tällä raekaudella noin 6,5 senttimetrin kokoisia, ja ne mitattiin Tikkakoskella varhain aamulla 23. heinäkuuta.
    Jättirakeesta puhutaan, kun sen halkaisija on vähintään viisi senttimetriä.
    Jättirakeesta puhutaan, kun sen halkaisija on vähintään viisi senttimetriä. Kuva: Jaakko Martikainen
    Uutiset|Ympäristö
    18.11.202214:15
    Maija Ala-Siurua

    Tämän kesä jää historiaan ainakin jättirakeiden osalta. Niitä ei ole Suomessa aikaisemmin havaittu elokuun lopussa eli yhtä myöhään kuin tänä vuonna, tiedottaa Ilmatieteen laitos. ”Tilastot ulottuvat 1800-luvun alkupuolelle", kertoo meteorologi Jari Tuovinen.

    Tätä ennen myöhäisin ajankohta jättirakeille löytyy elokuulta 1968, jolloin Lappeenrannassa satoi pesäpallon kokoisia rakeita.

    Heinäkuun jättirakeet olivat Ilmatieteen laitoksen mukaan harvinaisia myös siksi, että ne satoivat maahan aamuyöllä. Jättirakeita on satanut yöaikaan tai varhain aamulla tiettävästi vain kerran tällä vuosituhannella, Pohjanmaalla toukokuussa 2007.

    Jättirakeita eli halkaisijaltaan vähintään viisisenttisiä rakeita satoi kahtena päivänä. Suurimmat olivat noin 6,5 senttimetrin kokoisia, ja ne mitattiin Tikkakoskella varhain aamulla 23. heinäkuuta. Elokuun lopun jättirakeet olivat halkaisijaltaan 5,5–6 senttimetrin kokoisia, ja niitä havaittiin valtatie 4:llä Orimattilan tienoilla sekä Itä-Helsingissä.

    Suuria eli halkaisijaltaan vähintään kahden senttimetrin kokoisia rakeita havaittiin yhdeksänä päivänä toukokuun puolivälin ja lokakuun 16. päivän välillä.

    Suomessa satoi tänä vuonna rakeita 33 päivänä. Jättirakeita sataa keskimäärin kahtena kesänä kolmesta.

    Viileä alkukesä sekä kesän kuivuus osassa maata vähensivät raesateiden esiintymistä.

    ”Alkukesän ukkoset painottuivat Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. Etelässä elokuun lopun ukkoset olivat paikoin kesän ainoat laatuaan", Tuovinen kertoo tiedotteessa. Kesän rajuimmat raekuurot koettiin Uudellamaalla ja Keski-Suomessa.

    Kesän ensimmäiset kahden senttimetrin kokoiset rakeet havaittiin toukokuun 29. päivänä Pulkkilassa. Raekausi päättyi helteiden myötä, kun syyskuun alussa säätyyppi viileni selvästi ja sää oli koleaa. Syys–lokakuussa oli kolme raepäivää, joista viimeinen oli lokakuun 16. päivänä.

    Lisää aiheesta
    • Voimakkaat raesateet voivat aiheuttaa kasvi- ja viljelystuhoja.

      Video: Jopa kahden sentin rakeita – tältä näytti raesade Pirkanmaalla tiistaiaamuna

    • Raekuurosta aiheutui puolen miljoonan euron tappiot

    Artikkelin aiheet
    jättirakeet
    sääilmiö
    Tikkakoski
    Ilmatieteen laitos
    rakeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä