• Ponsselle uusi myyjä Brasiliaan

    Uutiset
    27.4.201516:00
    Juha Kaihlanen

    Metsäkonevalmistaja Ponsse ja brasilialainen Timber Forest Equipamentos ovat allekirjoittaneet jälleenmyyntisopimuksen Ponssen metsäkoneiden myynnistä ja huoltopalveluista.

    Timber Forest toimii Brasilian eteläisissä osavaltioissa Paranassa, Santa Catarinassa ja Rio Grande do Sulissa. Muissa osavaltioissa Ponssen palveluista vastaa Ponssen tytäryhtiö.

    ”Yhteistyöllä Timber Forestin kanssa pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään Etelä-Brasiliassa”, kertoo markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén.

    Etelä-Amerikassa Ponssen tärkeimmät vientimaat ovat Brasilia, Uruguay ja Chile. Yhtiö ei kerro maakohtaisia myyntimääriä.

    Ponssen viennin arvo Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan nousi tammi–maaliskuussa 26,4 miljoonaan euroon. Viime vuonna vastaavana aikana vienti oli 21 miljoonaa euroa.

    Pohjois- ja Etelä-Amerikasta tulee Ponssen liikevaihdosta yli neljännes.

    Juha Kaihlanen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ponsse
    metsäkoneet
    Brasilia
    vientisopimus
    metsäteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria