• Saarioinen työllistää164 äitiä vähemmän

    Uutiset
    9.11.201215:00
    Eija Mansikkamäki

    Äitien tekemä ruoka ei ole maistunut riittävästi, sillä elintarvikevalmistaja Saarioinen ilmoitti keskiviikkona irtisanovansa 164 henkilöä.

    Maanantaina päättyneissä yt-neuvotteluissa päädyttiin 127 työntekijän ja 37 toimihenkilön irtisanomiseen. Yt-neuvottelujen alkaessa Saarioinen arvioi vähennystarpeeksi 225 henkilöä.

    Irtisanotuista suurin osa, noin 80 henkilöä, työskentelee Sahalahdessa alkuperäisen Saarioisten kartanon mailla. Nykyisin alue kuuluu Kangasalan kuntaan.

    Sahalahdesta siirretään Valkeakoskelle kokonaan tuoretuotteiden keräily vähittäiskaupoille ja suurkeittiöille. Väkeä irtisanotaan myös Valkeakoskella ja Huittisissa. Yhtiöllä on tehtaita myös Jyväskylässä ja Virossa.

    Toimitusjohtaja Ilkka Mäkelän mukaan henkilöstövähennyksillä tavoitellaan noin kahdeksan miljoonan euron säästöjä. Syynä on heikko tuloksen ja valmisruokamarkkinoiden kehitys.

    Yhtiö ilmoitti parantavansa toimilla kilpailukykyään ja kannattavuuttaan ”nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä” ja hakevansa kasvua etenkin valmisruokatuotteista.

    Demokraatin haastattelema Valkeakosken lihatehtaan pääluottamusmies Lauri Niskanen arvelee, että osasyynä säästöihin on kaupan omien tuotemerkkien lisääntyminen ja niiden tuominen ulkomailta.

    Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL yhtyy tuontiarvioon.

    ”Samaan aikaan kun yritys laittaa työntekijöitään Suomessa kilometritehtaalle, se lanseeraa kotimaan markkinoille Virossa Raplan tehtaalla valmistamiaan Eväs-leipiä. Tämä ei voi olla aiheuttamatta suuttumusta ja epäilystä siitä, että tuotantoa ollaan siirtämässä lisää ulkomaille”, SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen katsoo.

    Kuntonen ihmettelee, miten vahvana kotimaisena ruokamerkkinä ja hyvänä työnantajana tunnettu yritys hankkii juuri tärkeän joulusesongin alla julkisuuskuvaansa tällaisen lommon.

    ”Sen oikaisuun kuluu mainostoimistolta ostettuna varmasti useamman henkilötyövuoden verran rahaa.”

    Kuntonen kyseenalaistaa irtisanottavien määrän, joka on ”todella suuri yrityksen tilanteeseen suhteutettuna”: yritys työllistää Suomessa noin 2 000 ihmistä, kasvatti liikevaihtoaan 334,5 miljoonaan euroon ja teki 6,8 miljoonan euron liikevoiton.

    Kuntonen arvostelee myös sitä, ettei yt-neuvotteluissa päästy sopimukseen yrityksen lupaamasta tukipaketista.

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Saarioinen
    irtisanomiset
    yt-neuvottelut
    elintarvikeala
    tyollisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle