• Yli puolet työelämässä olevista kannattaa työttömyysturvan porrastamista, selviää kyselystä

    Suomen Yrittäjien mukaan vain SAK:laisissa liitoissa sekä vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajissa on enemmän ansioturvan porrastuksen vastustajia kuin kannattajia.
    Taloustunnelmat pk-yrityksissä ovat yhä vaisut, kerrotaan Suomen Yrittäjistä. Lehtikuva / Mesut Turan.
    Taloustunnelmat pk-yrityksissä ovat yhä vaisut, kerrotaan Suomen Yrittäjistä. Lehtikuva / Mesut Turan.  
    Uutiset|Talous
    21.10.202310:30
    STT–

    Yli puolet työelämässä olevista kannattaa työttömyysturvan porrastamista niin, että se kannustaisi enemmän ottamaan vastaan töitä, selviää Suomen Yrittäjien kyselystä. Alle 30 prosenttia vastaajista oli porrastamista vastaan.

    Suomen Yrittäjien mukaan vain SAK:laisissa liitoissa sekä vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajissa on enemmän ansioturvan porrastuksen vastustajia kuin kannattajia.

    Vastaajista lähes 70 prosenttia oli myös sitä mieltä, että sosiaaliturvaa tulisi uudistaa siten, että se kannustaisi nykyistä enemmän ottamaan vastaan työtä. Noin joka viides ei nähnyt tämänkaltaiselle uudistukselle tarvetta.

    Yli 40 prosenttia vastaajista kannatti myös yleistä ansioturvaa eli sitä, että työntekijä olisi oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan riippumatta siitä, onko työttömyyskassan jäsen vai ei.

    "On merkille pantavaa, että kaikissa ammattiryhmissä ja myös ammattiliittojen jäsenten parissa yleinen ansioturva on suositumpi kuin nykymalli, jossa ansioturvaa saa vain työttömyyskassan jäsen”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

    Suomen Yrittäjät on pitkään esittänyt, että jokaisen ansioturvaa rahoittavan pitäisi päästä sen piiriin.

    Työelämägallupiin vastasi hieman yli tuhat työelämässä toimivaa työntekijää, yrittäjää ja työtöntä. Yli 80 prosenttia vastanneista kertoi olevansa työelämässä palkansaajana.

    Kyselyn toteutti syyskuussa Kantar TNS ja sen tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle