• MTV: Suomen vankiloissa on ollut tänä vuonna ennätysmäärä lapsivankeja

    Lapsivankien määrän kasvu on ollut erityisen jyrkkää neljän viime vuoden aikana.
    Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi kertoo MTV:lle, että tyypillisimpiä rikoksia alaikäisillä vangeilla ovat ryöstöt ja henkirikokset. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi kertoo MTV:lle, että tyypillisimpiä rikoksia alaikäisillä vangeilla ovat ryöstöt ja henkirikokset. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Rikokset
    2.10.202307:58
    STT–

    Vankiloissa on kuluvan vuoden aikana ollut ennätysmäärä alaikäisiä joko tutkintavankeina tai rangaistusta suorittamassa, kertoi MTV:n uutiset lauantaina julkaistussa uutisessaan. 15–17-vuotiaita nuoria on kuluvana vuonna istunut Suomen vankiloissa tähän mennessä 54, mikä on MTV:n mukaan enemmän kuin koskaan aiemmin.

    Jutussa kerrotaan lapsivankien määrän kaksinkertaistuneen kymmenessä vuodessa. Jyrkintä kasvu on ollut neljän viime vuoden aikana.

    Alaikäinen joutuu Suomessa vankilaan vain vakavista rikoksista. Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi kertoo MTV:lle, että tyypillisimpiä rikoksia alaikäisillä vangeilla ovat ryöstöt ja henkirikokset.

    Arola-Järven mukaan vankiloissa on tällä hetkellä 16 alaikäistä vankia, joista kymmenen on tutkintavankeudessa ja kuusi suorittaa vankeusrangaistusta.

    Artikkelin aiheet
    lapsivangit
    Suomen vankilat
    Rikosseuraamuslaitos
    alaikäiset ja rikos
    MTV
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle