• 50 uutta liikennemerkkiä, vähimmäisnopeus, rikesakon tilalle liikennevirhemaksu – uusi tieliikennelaki tuo myös pyöräilijöille muutoksia

    Taajamassa auton saa jatkossa pysäköidä myös tien vasemmalle puolelle.
    Uusi liikennelaki tuo muutoksia myös pyöräilijöiden sääntöihin. Lehtikuva / Teemu Salonen
    Uusi liikennelaki tuo muutoksia myös pyöräilijöiden sääntöihin. Lehtikuva / Teemu Salonen 
    Uutiset
    1.6.202009:53
    STT

    Suomessa astuu tänään voimaan uusi tieliikennelaki. Edellinen, vuodelta 1981 peräisin oleva laki on päivitetty nykypäivään.

    Laki muun muassa korvaa lievistä liikennerikkomuksista annettavat rikesakot kiinteän suuruisilla liikennevirhemaksuilla. Päiväsakkojen määrääminen jää yhä mahdollisuudeksi vakavissa rikkomuksissa.

    Laki tuo myös mukanaan noin 50 uutta liikennemerkkiä, ja myös monet vanhat merkit saavat kasvojen kohotuksen. Yksi uusista merkeistä asettaa tielle vähimmäisnopeuden, jota hiljempaa ei saa ajaa, ellei liikennetilanne niin edellytä.

    Esimerkiksi useampikaistaiselle tielle risteyksestä liityttäessä kaistalla ei enää ole väliä, kunhan liittyessä ottaa huomioon muun liikenteen. Taajamassa auton saa jatkossa pysäköidä myös tien vasemmalle puolelle.

    Jatkossa alle kolmevuotiasta lasta ei saa kuljettaa ilman turvaistuinta. Asia täytyy ottaa huomioon esimerkiksi taksilla matkatessa.

    Polkupyörissä täytyy kesäkuusta lähtien olla punainen takavalo etuvalon lisäksi hämärällä tai huonon näkyvyyden oloissa.

    Suurimpia muutoksia pyöräilijälle on kuitenkin se, miten väistämisvelvollisuus merkitään risteyksissä. Vanhan lain mukaan suojatien yhteydessä olevalla pyörätien jatkeella tietä ylittävän pyöräilijän on väistettävä tiellä suoraan ajavia autoilijoita. Uuden lain tultua voimaan pyörätien jatkeiden kohdalla autoilijoille tulee väistämisvelvollisuus, joka merkitään kolmiolla, stop-merkillä tai uudella pyöräsuojatiestä kertovalla liikennemerkillä.

    Jos suojatien kyljessä ei kulje pyörätien jatketta, tietä ylittävän pyöräilijän on väistettävä autoja vanhaan tapaan. Tulevaisuudessa pyörätien jatkeen näkeminen siis kertoo pyöräilijöille, että heillä on etuajo-oikeus autoihin nähden, ja autoille asiasta kerrotaan erillisillä liikennemerkeillä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle