• Päätoimittajan kommentti: Vaali-iltana punnitaan myös maaseudun painoarvo

    "Kyse on lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta. Alueet, jotka eivät äänestä, eivät juuri kiinnosta päättäjiäkään."
    Ovet ovat auki äänestyspaikoilla tänään kello 20.00 asti. Tästä ovesta pääsee äänestämään Joensuun kaupungintalon äänestyspaikalle.
    Ovet ovat auki äänestyspaikoilla tänään kello 20.00 asti. Tästä ovesta pääsee äänestämään Joensuun kaupungintalon äänestyspaikalle. Kuva: Sari Penttinen
    Uutiset
    26.5.201918:00
    Jussi Martikainen

    Vaalihuoneet ovat auki vielä muutaman tunnin. Illan aikana selviää, ketkä 13 edustavat Suomea EU-parlamentissa seraavan viiden vuoden ajan.

    Henkilövalintojen lisäksi vaaleissa on pelissä paljon muutakin. Äänten jakautuminen ehdokkaiden ja aatesuuntien välillä kertoo, millaiset tuulet Suomessa puhaltavat.

    Huolimatta juuri käydyistä eduskuntavaaleista, EU-vaalitulos vaikuttaa myös kotimaan politiikkaan. Se sisältää viestejä tulevalle hallitukselle. Mitkä tahansa puolueet siinä lopulta istuvatkaan, ne joutuvat huomioimaan kansan mielipiteen muodostaessaan Suomen kantaa eri kysymyksiin. Siksi yksikään ääni ei mene hukkaan. Jokainen ääni vaikuttaa.

    Seuraavina tunteina vaikutetaan myös siihen, millaisen painoarvon maaseudulle tärkeät asiat päättäjien työlistalla saavat. Tässä keskeinen kysymys on äänestysaktiivisuus.

    Kyse on lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta. Alueet, jotka eivät äänestä, eivät juuri kiinnosta päättäjiäkään.

    Mikä muka on se äänestämättä jättäneen viesti, jota muiden äänillä valittujen päättäjien tulisi kuunnella?

    Aiemmissa EU-vaaleissa maaseutualueet ovat äänestäneet kaupunkeja laiskemmin. Se on heikentänyt maaseudun painoarvoa meppivalintojen lisäksi muussakin päätöksenteossa. Sama vaara on tarjolla myös tänään, mutta kyse on tietysti omista valinnoista.

    Omaa yhtä ääntä voi pitää merkityksettömänä, mutta jos sama ajattelutapa saa valtaa laajemmin, merkitys on ratkaiseva - muut päättävät puolestamme.

    Ketä tai mitä puoluetta sitten pitäisi äänestää? Jokainen osaa sen taatusti itse ratkaista.

    Vaaleissa jokainen äänestää omista lähtökohdistaan. Siksi valinta osuu varmasti oikeaan.

    Antamatta jäänyt ääni ei sekään ole merkityksetön. Se tukee omasta näkökulmasta väärien arvojen ja asioiden menestystä.

    Siksi kannattaa vielä nyt illalla lähteä äänestyspaikalle ja antaa äänensä kuulua. Sitä ääntä kuunnellaan kyllä.

    Ja samalla vaivalla saadaan valittua Brysseliin astetta paremmat edustajat.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden vt. päätoimittaja

    Artikkelin aiheet
    eu-vaalit
    maaseutu
    äänestysaktiivisuus
    kotimaan politiikka
    vaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle