Lapin elykeskukselle ilmoitettiin Tornionjoesta Kolarin ja Tornion väliltä kymmenistä kuolleista isoista lohista. ”Yksi lohi on alustavasti tutkittu Evirassa Kuopiossa, vesihomeen merkkejä kalasta ei tavattu”, Lapin elykeskuksen kala-asiantuntija Kare Koivisto kertoo.
Koiviston mukaan lohia on löydetty kuolleina jo pari viikkoa sitten, ennen veden lämpenemistä. Myös Ruotsin puolelta Tornionjoesta on löytynyt kuolleita lohia.
”Vähintään kymmeniä, ehkä 100–200”, Koivisto haarukoi kuolleiden lohien määrää.
Yhtenä syynä kuolemiin Koivisto pitää lämmintä jokivettä. Jos lohi rasittuu, se voi kuolla hapenpuutteeseen.
”Pyydystä ja päästä -kalastusta ei pitäisi lämpimän veden aikaan harrastaa”, Koivisto sanoo.
Lisärasitukseen joutuvat myös ne lohet, jotka ihmisvoimin siirretään voimalapatojen yläpuolelle. Ihon rikkoutuminen altistaa lohen vesihomeelle. Lämpimän veden aikaan siirtoja vältetään.
Kuolleita lohia on tavattu myös Iijoessa ja Livojoessa.