Ex-poliitikkojen Esko Seppäsen (kom.) ja Iiro Viinasen (kok.) kirjeenvaihdosta tehtiin harvinainen elokuva. Lähes poikkeuksetta poliitikot puhuvat elokuvissa käsikirjoittajan mielikuvituksen sepitelmiä. Edes takavuosikymmenten Sodan ja rauhan miehissä harvoilla hahmoilla oli itse tehtyjä repliikkejä.
Historian ja politiikan harrastaja jaksoi seurata pikauusinnankin herpaantumatta. Ilmeisesti onnistumiseen tarvitaan taitavan tekijän lisäksi yhteiskunnan äärilaitojen kohtaaminen. Arkisen punamullan, SDP:n ja maalaisliitto-keskustan vuosikymmenisen nahistelun autenttiseen seurantaan tuskin suuria katsomoita kertyisi. Seksiä, vakoilua ja salamurhia tarvittaisiin välttämättä mausteeksi.
Vihollisuuksien päätteeksi kansa odottaa aina sovintoa. Konsensusta löytyi nytkin, kun Seppänen ja Viinanen tuomitsivat kilvan veronkiertäjät ja muut epäisänmaalliset luikurit.
Toisaalta ensimmäistä suomenkielistä poliittista näytelmää, Minna Canthin Papin perhettä arvosteltiin sovinnollisesta loppuratkaisusta. Suomettarelaisten ja nuorsuomalaisten ristiriita oli 1900-luvun vaihteessa niin syvä, ettei kukaan pitänyt moista pehmoilua uskottavana. Mutta Ben Zyskowicz tuomitsee nykyeduskunnassa optionsaalistajat vielä jyrkemmin kuin Viinanen, vaikka on kokoomuslaisena oikeistolaisempi.
Seppänen ja Viinanen olivat elokuvahahmoina jopa fiksumpia kuin tosielämässä. Seppänenhän oli eduskunnassa kiistatta kolmen sietämättömimmän besserwisserin joukossa. Viinasella taas on jankuttava oikeassa olemisen mania.
Ominaisuudet paistoivat kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassa. Elokuvassa kumpikin oli naseva, nokkela ja sympaattinen, vaikka Seppänen saarnasi aivan tarpeeksi.
PEKKA ALAROTU
Vasen ja oikea. Tv-elokuva
Esko Seppäsen ja Iiro Viinasen
keskustelukirjan pohjalta.
Käsikirjoitus ja ohjaus
Tapio Piirainen. Yle TV1.