• Marjasato paranee metsää harventamalla

    Mustikan ja puolukan satomääriä voidaan ennustaa marjasatomallien avulla.
    .Satomallit kertovat, kuinka erilaiset metsänkäsittelytoimenpiteet vaikuttavat marjasatoihin.
    .Satomallit kertovat, kuinka erilaiset metsänkäsittelytoimenpiteet vaikuttavat marjasatoihin. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    8.4.201515:15
    MT toimitus

    Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Marjut Turtiainen kehitti väitöstutkimuksessaan satomalleja, joiden avulla voidaan ennustaa Suomen tärkeimpien luonnonmarjojen, mustikan ja puolukan, satoa erilaisissa metsiköissä.

    Mallit mahdollistavat luonnonmarjojen tuotoksen ja hyödyn arvioimisen osana metsäsuunnittelua.Satomallit kertovat, kuinka erilaiset metsänkäsittelytoimenpiteet vaikuttavat marjasatoihin. Harvennushakkuilla voidaan lisätä sekä puolukan että mustikan satoa.

    Avohakkuun seurauksena mustikkasadot romahtavat, mutta puolukka marjoo hyvin myös uudistusaloilla. Osa laadituista malleista perustui maastossa tehtyihin marjasatomittauksiin ja osassa hyödynnettiin asiantuntijoiden näkemyksiä.

    Asiantuntijatiedon hyödyntäminen perustuu oletukseen, että kokeneet marjastajat ja metsäalan ammattilaiset tietävät, millaiset metsiköt tuottavat parhaat marjasadot ja millaisista metsiköistä marjoja ei saa.

    Tutkimuksen mukaan tuoreet ja kuivahkot kankaat ovat satoisimpia mustikkamaita. Mitä vanhempi metsä, sitä enemmän mustikkaa saadaan. Eniten mustikoita on uudistuskypsissä, harvahkoissa metsissä. Se, miten metsikön puulaji vaikuttaa mustikan tuotokseen, on hieman epäselvää. Yleensä mustikat kuitenkin viihtyvät ja tuottavat hyvän sadon havupuuvaltaisissa metsiköissä.

    Turtiaisen metsätieteiden alaan kuuluva väitöskirja Modelling Bilberry and Cowberry Yields in Finland: Different Approaches to Develop Models for Forest Planning Calculations tarkastetaan huhtikuun 10. päivänä Itä-Suomen yliopistossa. Vastaväittäjänä on tutkimusprofessori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta Oulusta.

    Artikkelin aiheet
    marjasato
    marjasatomallit
    Marjut Turtiainen
    mustikka
    puolukka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria