Ylikiiminkiläisen, omaperäisistä eränovelleista tutun Kari Kovalaisen (syntynyt 1963) Armoton taivas nousi finalistien joukkoon Gummeruksen ja Elisan romaanikilpailussa. Pienoisromaani on yhtä aikaa vahva erätarina ja monitasoinen kuvaus Ollista, jota kaikenlainen pakko ahdistaa.
Jo pikkupoikana Olli tutustui kaltaiseensa Mikkoon. Yhdessä he ovat apasseja, veriveljet, intiaanipäällikkö Geronimo ja hänen kaverinsa Juh.
Elämä on taistelua valkonaamoja vastaan, joita ovat kaikki muut, koko järjestäytynyt yhteiskunta, jota he nimittävät San Carlosiksi. Metsä on Sierra Madren vuoret, vapaus.
Kummankin pojan taustalla on väkivaltaa: Mikkoa hakkaa isä, Ollia äiti.
Yksityiskohdat Kovalainen sivuuttaa, mutta kivun hän näyttää ja seuraukset: ”Purin lyövää kättä, purin silittävää kättä. Purin vaikka oman käteni poikki, jotta pääsin juosta jolkottamaan vapaana. Että pääsin kairaan, erämaahan.”
Lapin erämaissa hän kamppailee selviytymisestä omiensa parissa, eläinten ja lintujen tarkkailijana, niiden lailla saalistajana ja pakenijana. Puista hän hamuaa voimaa. Metsä toistaa mielentilan milloin tyynenä, milloin ryskyessään myrskyissä.
Armoton taivas sisältää monia tasoja. Vaikuttavasti on nähty pojan ja myöhemmin miehen taistelu sisäisestä aarniometsästä nousevan pedon kanssa. Antautuako sille? Antaako vallan? Pystyykö hän sen taltuttamaan?
Kyllä hän kaupungissakin pärjää, mutta kokee vierautta. Naissuhteet ovat haparoivia. Hymyilevää hääparia katsellessa Olli miettii, onko hän edes samaa lajia. Lukija saa tietää, että Olli selvittää menneisyyttä terapiassakin. Myös kirjat ja kirjoittaminen ovat osa selviytymistä.
Kovalainen ei selittele, vaan jättää lukijalle tulkinnan varaa. Kieli on rosoista ja vimmaista. Lyhyet lauseet töksähtävät luettelomaisestikin, mutta vereslihainen kokemus välittyy.
Taivas on armoton, mutta sinnittelijä voi löytää mielenrauhan ja sovituksen.
ANELMA
JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Kari Kovalainen: Armoton taivas. 156 sivua. Gummerus.