• Vanhojen autojen romutus vauhdissa

    Elokuussa kierrätykseen meni yli 7000 autoa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    15.10.201107:00
    MT toimitus

    Vanhoja autoja on romutettu tänä vuonna ennätysvilkkaasti. Kaikkien aikojen kierrätysennätys kirjattiin elokuulle, silloin Suomessa romutettiin yli 7 000 autoa.

    ”Viesti alkaa mennä perille. Koskaan aiemmin autojen valtuutettuun vastaanottoverkostoon ei ole tuotu yhtä paljon autoja”, sanoo toimitusjohtaja Arto Silvennoinen Suomen Autokierrätyksestä.

    Vauhti on ollut kovaa koko vuoden. Romutukset ovat lisääntyneet vajaalla kolmanneksella.

    ”Tavoitteena on 60 000 autoon pääseminen.”

    Autokannan uusiutumiseen vauhti ei riitä. Autojen keskimääräinen romutusikä on kivunnut yli 20 vuoden.

    Tiensä päähän tulleiden käyttöautojen lisäksi romutukseen kärrätään takapihojen aarteita.

    ”Liitereiden sivuilla ja pressujen alla odottaa romutusta edelleen satoja tuhansia autoja. Ne ovat olleet arvokkaita aikanaan. Niitä on käytetty tarkasti, eikä niistä osata vieläkään luopua”, sanoo Silvennoinen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle