• Ei tullut rakennuslupia

    Uutiset
    12.2.201415:00
    MT toimitus

    MTK:n Maanomistus Suomessa esittelee, kuinka laki turvaa maanomistajan oikeudet perustuslaissa.

    Asun Espoossa ja olen naismaanomistaja. Omistan maata Keski-Pohjanmaalla, mikä on kotiseutuani. Hain kahdelle, noin yhden hehtaarin kokoisille, omina tiloina oleville mailleni rakennuslupaa kahdelle omakotitalolle.

    Rakennuspaikat ovat peltoja ja ovat tukioikeuksineen vuokrattuna. Rakentamisen oli tarkoitus alkaa vuokra-ajan loputtua.

    Vuokralaiseni, joka on kunnan päättävissä elimissä ja ympäristölautakunnassa päätöksiä tekemässä, käytti hallintaoikeuttaan eikä antanut suostumustaan rakennuslupaan. Kuntaliiton lakimies velvoitti kuntaa tekemään kielteisen päätöksen oikeusturvaani vedoten. Vedin tässä vaiheessa hakemukseni pois päätöksettömänä.

    Vuokrasopimusta tehdessä ihmistuntemukseni petti ja nyt onkin aivan ”rasistinen” olo paljon maita omistavien ja suuria tukia saavien isäntien jalkoihin jääneenä.

    Meriittejä voi kerätä monella tapaa päätöksien tekoon, kunnallispolitiikkaan ja järjestötoimintaan.

    Nyt vuokralaiseni voi ajella pelloillani rinta rottingilla vaikutusvallastaan nauttien.

    Paluumuuttaja

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rakennuslupa
    maanomistus
    maatalous
    kuntapäätökset
    oikeusturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria