• Tänään tulee käyttöön uudenlainen opintoseteli

    Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön määräaikainen kokeilu.
    Opintoseteliä ei tarvitse erikseen hakea, ja sitä voi käyttää omaan tahtiin.
    Opintoseteliä ei tarvitse erikseen hakea, ja sitä voi käyttää omaan tahtiin.  Kuva: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
    Uutiset|Koulutus
    5.8.202607:16
    STT

    Uusi opintoseteli tulee käyttöön tänään. Opintosetelin voi aktivoida Opin.fi-palvelussa tästä päivästä lähtien.

    Opintoseteli toimii maksuvälineenä palvelussa tarjolla olevissa suomen- ja ruotsinkielisissä avoimissa korkeakouluopinnoissa. Setelillä voi opiskella yhteensä enintään 30 opintopisteen edestä avoimia opintoja kahden vuoden aikana.

    Opintoseteliin ovat oikeutettuja henkilöt, jotka ovat suorittaneet ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa 1.12.2025 jälkeen, ovat alle 29-vuotiaita toiselta asteelta valmistumisen päivänä ja osallistuivat tämän kevään yhteishakuun, mutta eivät saaneet tai ottaneet vastaan opiskelupaikkaa korkeakoulusta.

    Opintoseteliä ei tarvitse erikseen hakea, ja sitä voi käyttää omaan tahtiin.

    Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön määräaikainen kokeilu.

    Artikkelin aiheet
    opintoseteli
    avoin korkeakouluopinto
    Opin.fi
    opetus- ja kulttuuriministeriö
    yhteishaku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle