• Mansikat suklaaseenpakastekuivaamalla

    Uutiset
    13.7.201216:00
    Stina Haaso

    Kaupan karkkihyllyn ehdoton trendituote löytyy suklaiden joukosta. Sekä Fazer että Marabou houkuttelevat kuluttajia suklaalevyillä, joihin on sekoitettu aitoa mansikkaa.

    ”Marjojen, hedelmien ja pähkinöiden yhdistäminen suklaaseen on kasvava trendi. Esimerkiksi toukokuussa lanseeraamamme Karl Fazer mansikka-vanilja on ollut hyvin suosittu maku Fazerin Sininen -sarjassa”, kertoo viestintäjohtaja Leena Majamäki Fazerilta.

    Marjoja ei heitetä suklaan sekaan sellaisenaan. Onnistumisen taustalla on huolellinen tutkimustyö ja monet makutestit.

    ”Valamalla valmistetuissa suklaatuotteissa, kuten esimerkiksi juuri suklaalevyissä, marjojen tulee olla kuivattuja sekä valmistusprosessin onnistumisen että säilyvyyden varmistamiseksi.”

    ”Kuivaustapa riippuu siitä, minkälainen rakenne on valmiin tuotteen nautittavuuden kannalta paras. Vakuumi- ja pakastekuivaus ovat käytetyimmät menetelmät. Säilöntäaineita ei pakastekuivatuissa marjoissa tarvita lainkaan.”

    Suomalaista mansikkaa ei suklaalevyihin asti ole vielä saatu ujutettua.

    ”Suomessa ei ole toimittajia, joilla olisi pakastekuivaustekniikka käytössään, joten pakastekuivauksen ja rouhinnan tekee saksalainen raaka-ainetoimittaja. Mansikoiden alkuperämaa on Puola”, paljastaa Majamäki.

    ”Muiden suklaalevyjemme marjojen alkuperä on pääasiassa Keski-Eurooppa, mutta esimerkiksi karpalo tulee Pohjois-Amerikasta.”

    Kotimaisten tuoreiden mansikoiden herkutteluun Majamäellä on herkullinen vinkki.

    ”Suklaadippiä Fazerin Sininen maitosuklaasta ja tummasta suklaasta. Helpommillaan dippi onnistuu sulattamalla suklaa hellävaraisesti suklainenkeittio.fi-sivuston ohjeen mukaan. Dippauksen helpottamiseksi vinkki tuotekehityspäälliköltämme: hän itse lisää sulaan suklaaseen ruokalusikallisen kotimaista rypsiöljyä sataa grammaa suklaata kohden.”

    STINA HAASO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    mansikka
    suklaa
    pakastekuivaus
    Fazer
    Marabou
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle