• Luonnosta löytyneestä eläimen raadosta voi saada löytöpalkkion

    Ruokavirasto tutkii joitakin kuolleena löytyviä eläimiä tautien varalta. Kaikkia raatoja ei kuitenkaan ole tarpeen ilmoittaa viranomaisille.
    Tilaajalle
    MT:n lukija löysi Hailuodolla rantaan huuhtoutuneen hylkeen jäänteet ja otti niistä kuvan.
    MT:n lukija löysi Hailuodolla rantaan huuhtoutuneen hylkeen jäänteet ja otti niistä kuvan. Kuva: Pyry Rannanmäki
    Uutiset|Erä
    22.4.202316:14
    Nikke Kinnunen

    Luonnossa liikkuva voi toisinaan törmätä kuolleeseen eläimeen. Eläinlajista riippuen havainto saattaa edellyttää löytäjältään toimia.

    Esimerkiksi kuolleena löytyneestä ahmasta, ilveksestä, karhusta, saukosta, sudesta ja metsäpeurasta täytyy aina ilmoittaa riistantutkimusta tekevälle tutkimuslaitokselle eli Ruokavirastoon sekä Suomen riistakeskukselle.

    Kaikista luonnonvaraisten eläinten joukkokuolemista täytyy ilmoittaa kunnan- tai läänineläinlääkärille. Esimerkiksi villinä elävien lintujen joukkokuolemat saattavat kertoa lintuinfluenssasta.

    Eläinlajista riippuen löydöstä on mahdollisesti lähettävä myös näyte Ruokavirastoon tautitutkimuksia varten.

    Esimerkiksi kuolleen villisian löytäjän pitää ilmoittaa havainnosta kunnan- tai läänineläinlääkärille. Ruokavirasto testaa kuolleina löytyneitä villisikoja ASF:n eli afrikkalaisen sikaruton varalta.

    Jokaisesta ilmoitetusta villisiasta maksetaan sadan euron palkkio. Palkkioita maksetaan myös joistakin muista eläimistä, joita tarkkaillaan eläintautien varalta.

    Kettu- ja supikoiranäytteestä voidaan maksaa 50 euron palkkio. Näyte pitää kerätä alueelta, missä maastoon on levitetty syötäviä rabiesrokotteita.

    Luonnonvaraisen, sairaan tai näivettyneen, yli yksivuotiaan hirvieläimen päästä maksetaan samoin 50 euron palkkio. Palkkionmaksu ei kuitenkaan koske poroja.

    Hirvieläimiä tutkitaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa havaitun, näivetystautia muistuttavan sairauden vuoksi.

    Ruokavirasto tarkastaa Oulussa sijaitsevassa toimipisteessään luonnoneläimiä kaikkialta Suomesta. Kuolleina löytyneitä eläimiä tutkitaan eläintautien varalta.

    Vastikään kuolleen kokonaisen eläimen tai sen sisäelimiä voi lähettää ilmaiseen tutkimukseen Matkahuollon kautta. Ruokavirasto maksaa tällaisen lähetyksen.

    Eläinnäytteen lähettämiseen löytyvät tarkat ohjeet Ruokaviraston verkkosivuilta. Ohjeissa neuvotaan myös näytteen mukaan liitettävän lähetteen tekeminen.

    Tuoreet raadot ovat näytteiden ottamisen kannalta parhaita. Jotkin eläintaudit voi Ruokaviraston ohjeistuksen mukaan todeta kuitenkin myös pilaantuneesta ruhosta otetusta näytteestä.

    Pilaantuneesta ruhosta voi lähettää näytteen tutkittavaksi myös silloin, jos tapauksessa on syytä epäillä rikosta.

    Jos eläintä ei voi lähettää tutkittavaksi esimerkiksi sen vuoksi, että löydetty ruho on liian pitkälle hajonnut, Ruokavirastolle voi tehdä sähköisen ilmoituksen löydetystä eläimestä.

    Merialueella kalanpyydykseen kuollut halli tai itämerennorppa kuuluu pyydyksen omistajalle. Pyydykseen kuolleesta hylkeestä on ilmoitettava Luonnonvarakeskukselle.

    Kokonaisen eläimen tai sen sisäelimiä voi lähettää ilmaiseen tutkimukseen Matkahuollon kautta.

    Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta löytyy lisäksi kattavaa tietoa kuolleen löytyvien riistaeläinten kanssa toimimisesta.

    Kuolleena löytyvästä luvanvaraisesta riistaeläimestä tulee ilmoittaa alueen metsästysoikeuden haltijalle ja riistanhoitoyhdistykselle. Löytynyttä eläintä ei saa ottaa haltuun ilman pyyntilupaa.

    Kuolleena löytyvää rauhoitettua eläintä ei saa ottaa rauhoitusaikana haltuunsa.

    Metsästysaikana kuolleena löytynyt riistaeläin kuuluu metsästysoikeuden haltijalle, jos hänellä on pyyntilupa. Hän voi halutessaan ottaa löydetyn eläimen haltuunsa. Siinä tapauksessa hänen katsotaan käyttäneen pyyntiluvan.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle