• Kauppalehti: Työsuhdeautoilijoille luvassa keppiä

    Työnantajan tarjoamat pysäköintiedut, matkakulujen vähennyskelpoisuus ja kilometrikorvaukset saattavat jäädä historiaan, Kauppalehti uutisoi.
    Kauppalehden tietojen mukaan työmatka-autoilijat ovat saamassa keppiä.
    Kauppalehden tietojen mukaan työmatka-autoilijat ovat saamassa keppiä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    15.10.201617:58
    Jukka Koivula

    Suomen hallituksen kerrotaan suunnittelevan suurta ja mullistavaa liikenneuudistusta, jossa koko liikennepolitiikka myllätään uusiksi.

    Kauppalehden saamien tietojen mukaan työsuhdeautoilijat tulevat saamaan keppiä uudistuksessa.

    Liipaisimella ovat ainakin työnantajan tarjoamat pysäköintiedut sekä asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähennyskelpoisuus. Kilometrikorvauksia ja ylikompensaatiota ollaan poistamassa.

    Henkilöautolla yksin ajettavien matkojen määrä halutaan alas ja ihmiset käyttämään enemmän joukkoliikennettä. Esimerkiksi työsuhdematkalipun käyttöä pyritään lisäämään.

    Autovero pois?

    Nykyisistä auto- ja ajoneuvoveroista ollaan tietojen mukaan luopumassa. Ne aiotaan korvata uusilla asiakasmaksuilla.

    Suunnitteilla on erillinen liikenneverkkoyhtiö, jonka rahoitus haalittaisiin kasaan autoilijoilta kerättävinä asiakasmaksuina, jotka ilmeisesti porrastetaan ajoneuvon päästöjen tai käyttövoiman mukaan.

    Liikenneväylien ylläpidon ja rahoittamisen vaatimat resurssit halutaan irrottaa valtion budjetista.

    Autoilijoilta kerättävillä uusilla maksuilla kustannettaisiin tieverkon ylläpidon lisäksi ilmastotoimet ja älykäs liikenne. Liikenteen energiatehokkuutta halutaan parantaa ja liikenteen automaatiota lisätä sekä helpottaa etätyön tekoa ja etäasiointia.

    Autoveron poistolla pyritään uusimaan autokantaa. Tavoitteena on, että uusien henkilöautojen päästöt olisivat lähellä EU:n keskiarvoa ja Suomessa olisi vähintään 250 000 sähköautoa vuonna 2030.

    Suuripäästöisten autojen ostajille kaavaillaan lisämaksuja ja vähäpäästöisten autojen hankkijoille jonkinlaista porkkanaa.

    Artikkelin aiheet
    liikenneuudistus
    työsuhdeautoilu
    autovero
    sähköauto
    ilmastopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria