• Rukiin viljelyala on tänä vuonna EU-ajan pienin

    Uutiset
    14.8.201316:00
    HANNA SALONEN

    Ruista viljellään tänä vuonna kahdeksan prosenttia pienemmällä pinta-alalla kuin vuosi sitten. Viljelyala on koko EU-ajan pienin.

    Tiedot selviävät Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken tilastoista ja tämän vuoden viljelyalaennusteista.

    Pro Ruis -yhdistys on työskennellyt runsaan vuoden ajan lisätäkseen rukiin viljelyä Suomessa. Fazer toimii vahvasti yhdistyksen taustalla.

    Fazer Myllyn johtajan Pekka Mäki-Reinikan mukaan yhdistyksen toiminnassa ei ole mennyt mikään pieleen. Olosuhteissa sen sijaan on.

    ”Luonnonvoimat sotivat vastaan. Viime syksynä pellot olivat niin märkiä, ettei niitä pystynyt kylvämään”, toteaa Mäki-Reinikka.

    Hän uskoo Fazerin pääsevän tavoitteeseensa, joka on Oululainen-tuotemerkin ruisleipien rukiin kotimaisuus vuonna 2016.

    ”Rahalla ei pysty ostamaan luonnonolosuhteita”, sanoo Mäki-Reinikka. Hän myöntää kuitenkin, että viljelyn riskiä voidaan alentaa korottamalla viljan hintaa.

    Mäki-Reinikka kertoo Fazer Myllyn vastanneen hintapaineisiin tarjoamalla kiinteää termiinihintaa rukiille. Syyskuun loppuun mennessä tehdyillä sopimuksilla vuoden 2014 sadosta maksetaan 222 euroa tonnilta.

    Hän painottaa kokonaisuuden merkitystä viljelyalan lisäämisessä. ”Kasvinjalostuksen on edistyttävä. Sekä talvenkestävyyttä että kevätlajikkeiden satoisuutta on parannettava. Viljelijöiden on myös käytettävä uusia menetelmiä. Hinnan on oltava kohdillaan, mutta myös kuluttajan on annettava arvo kotimaiselle rukiille.”

    Hän toteaa, että kotimaisesta ruisleivästä ei saa tehdä korkealla hinnalla eliittituotetta, johon vain harvalla on varaa.

    Kevätrukiin viljelyala on tänä vuonna vain 1 100 hehtaaria, mutta Mäki-Reinikka uskoo, että nimenomaan siinä on lajikkeiden parantuessa rukiin tulevaisuus.

    Suittion maatalousyhtymän pelloilla Huittisissa kasvaa tänä vuonna noin kymmenen hehtaaria syysruista.

    Viljelijä kaipaa parempia lajikkeita ja parempaa hintaa. Korkeammat sadot ja satovarmuus kannustaisivat viljelyyn.

    ”Nyt ruis talvehti huonosti ja syksyn pitkät sateet haittasivat. Hyviäkin satoja on kyllä saatu”, sanoo Jarkko Suittio.

    HANNA SALONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruis
    maatalous
    Fazer
    viljelyala
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria