• Puukauppa sujunut vauhdilla

    Uutiset
    9.12.201315:00
    Jarmo Palokallio

    ”Esimerkiksi Kainuussa puukauppoja on solmittu noin neljännes viimevuotista enemmän. Puukauppa on käynyt vilkkaasti myös Pohjois-Pohjanmaalla”, kertoo aluejohtaja Heikki Rahko Pohjois-Suomen metsänomistajien liitosta.

    Koko maan osalta suunta on ollut sama. Puukauppoja on solmittu reilusti viimevuotista enemmän. Puuta on myös korjattu. Etenkin kevättalvella puunkorjuu eteni kaikkien aikojen ennätystahdilla.

    Lokakuussa metsistä hakattiin 5,6 miljoonaa kuutiometriä puuta. Se oli kymmeneksen keskimääräistä enemmän. Sitä enemmän puuta lokakuussa on hakattu vuonna 2007.

    Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa puukauppaa on käyty aiempaa tukkivaltaisemmilla leimikoilla. Se lihottaa metsänomistajien tilipussia.

    Vaikka puukaupan vire on edelleen positiivinen, osa ostajista on saanut jo talvikorjuuleimikkonsa ostettua. Se on muuttanut oston valikoivaksi.

    ”Puun menekki vaihtelee huomattavasti alueittain ja ostajittain. Erityisen ongelmallista on saada talviharvennuksia kaupaksi. Osalla ostajista on myös tukkileimikkoja varastossa.”

    Talviharvennusten heikko kysyntä koskee melkein koko maata. Talvileimikoiden kaupassa parhaaseen tulokseen pääsee, kun tehtävän antaa metsänhoitoyhdistykselle.

    Kantohinnat ovat pysyneet tasaisina. Pohjois-Suomessa tukin hinta on pysytellyt suunnilleen ennallaan. Etelässä hinnat ovat vuoden mittaan nousseet lievästi.

    Vaikka talvileimikoiden kysyntä tökkii monin paikoin, Rahkon mukaan puukauppa on muuten hyvällä mallilla. Metsäteollisuuden odotetaan kasvattavan ensi vuonna myös kotimaisen puun käyttöä, joten puulle riittää kysyntää.

    JARMO PALOKALLIO

    Talvi-

    harvennusten heikko kysyntä

    koskee melkein

    koko maata.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    puunkorjuu
    metsäteollisuus
    Pohjois-Suomi
    kantohinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria