• Suomi vie Ruotsiin marjoja – Ruotsi jalostaa ne

    Ruotsi on noussut puolukan ykkösvientikohteeksi, ja Ikea vie marjat hillona maailmalle. Mustikkaa viedään eniten Kiinaan.
    Suomen pitäisi viedä marjoja enemmän jalosteina kuin raaka-aineena, toivoo Arktiset Aromit.
    Suomen pitäisi viedä marjoja enemmän jalosteina kuin raaka-aineena, toivoo Arktiset Aromit. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    20.3.201613:12
    Eija Mansikkamäki

    Marjojen vienti Suomesta ulkomaille kasvoi viime vuonna. Kasvua oli sekä raaka-aineina että jalostettujen marjojen viennissä.

    Uutta on, että raaka-ainevienti painottuu aiempaa enemmän Ruotsin suuntaan.

    "Ilmeisesti Ruotsin parempi taloustilanne, suuremmat ja enemmän vientiä harjoittavat yritykset sekä valtion korkeampi kuljetustuki näkyvät siten, että raaka-aine on kannattavampaa jalostaa Ruotsissa kuin Suomessa", arvioi Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio.

    Ruotsin merkitys puolukan vientimaana on kasvanut rajusti 2000-luvulla. Ruotsalainen teollisuus jalostaa marjan ja ruotsalaisyritykset vievät lopputuotteet maailmalle. Esimerkiksi Ikea-tavaratalot käyttävät ja myyvät paljon puolukkahilloa ja puolukkatuotteita ympäri maailman.

    Kaikkiaan Suomesta vietiin viime vuonna pakastettua ja tuoretta metsämarjaa 12,4 miljoonaa kiloa 29,2 miljoonalla eurolla. Marjavienti on ollut tällä vuosikymmenellä kasvussa.

    Jalostettujen marjojen määrät eivät näy tullitilastoissa, mutta Arktiset Aromit aikoo selvittää tänä vuonna marjoista tehtyjen elintarvikkeiden ja arvoaineiden vientimääriä.

    Puolukkaa vietiin yli 7 miljoonaa kiloa

    Puolukkaa vietiin viime vuonna jäädytettynä 5,5 miljoonaa kiloa 10,7 miljoonan euron arvosta 20 eri maahan. Ruotsi on ohittanut vientikohteena aiemmin ykkössijaa pitäneen Saksan. Ruotsiin vietiin jäädytettyä puolukkaa 3,5 ja Saksaan 1,1 miljoonaa kiloa. Kolmanneksi tärkein vientimaa on Itävalta runsaalla 0,6 miljoonalla kilolla.

    Tuoreena puolukkaa vietiin yli 1,6 miljoonaa kiloa arvoltaan 2,5 miljoonaa euroa. Lähes kaikki meni Ruotsiin, ja jonkin verran Norjaan.

    Pakastettua mustikkaa vietiin 5,2 miljoonaa kiloa 15,2 miljoonan euron arvosta noin kymmeneen maahan. Tärkein viennin kohdemaa oli Kiina, minne mustikasta päätyi 2,3 miljoonaa kiloa, arvoltaan noin kahdeksan miljoonaa euroa.

    Ruotsi on noussut pakastemustikan vientikohteena kakkoseksi. Sinne mustikkaa vietiin 2,7 miljoonaa kiloa lähes 6,5 miljoonan euron arvosta. Kolmantena on Puola ja Japani on jäänyt neljänneksi.

    Tuore mustikka menee pääosin Ruotsiin, minne sitä vietiin yli 0,4 miljoonaa kiloa 0,8 miljoonan euron arvosta.

    Jalostus laahaa jäljessä

    Suomessa marjayritykset ovat pyrkineet kasvattamaan tuotteiden jalostusarvoa. Vientiin on saatukin marjajauheita, kuivattuja marjoja, marjasiemenöljyjä, kosmetiikkatuotteita, glögejä ja liköörejä.

    Raaka-aineviennin kasvu naapurimaa Ruotsiin huolestuttaa kuitenkin Arktisia Aromeita, joka patistaakin nyt panostamaan tuotekehitykseen ja markkinointiin Suomessa. Finpro auttaa viennissä, mutta myös tuotekehitys kaipaa apua ja prosessoinnin sivuvirroissa syntyvien arvoaineiden hyödyntäminen. Varsinkin vienti Kiinaan kiinnostaa.

    Artikkelin aiheet
    marjavienti
    puolukka
    mustikka
    ruotsi
    viennin kasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria