Super Farmari on perinteinen lautapeli. Pelitaidoiksi vaaditaan kuitenkin enemmän taktikointia ja pettymyksen sietoa kuin viljelijän arjen tuntemista. Ideana on nimittäin kerätä eläimiä, ei hoitaa niitä tai maata.
Myös tuurilla on ratkaiseva merkitys, minkä vuoksi vuoden perhepeliä on jo ehditty moittia vanhentuneeksi, ylipitkäksi ja turhauttavaksikin.
Meidän perheemme 6–9-vuotiaiden kesken siitä tuli kuitenkin suosittu.
Jokaisella pelaajalla on pelilauta, jolle kerätään yksi laji kutakin eläintä: kani, lammas, sika, lehmä ja hevonen. Voittaja on se, joka saa ensin lauman kasaan.
Pelaaja saa lisää eläimiä vaihtamalla tai heittämällä kahta 12-kylkistä noppaa. Lauma kasvaa nopeammin, jos eläimiä sattuu jo omistamaan. Helpoimmin lisääntyvät – yllättäen – kanit, joita voi vaihtaa muihin eläimiin. Vaikeinta on saada hevosia.
Mutta: nopasta voi tulla myös kettu, joka napsii pelaajalta kanit, tai susi, joka syö myös possut, lampaat ja lehmät. Lauman turvaksi voi hankkia isoja ja pieniä koiria, jotka suojaavat pedoilta.
Tässä ja eläintenvaihdossa onkin pelin taktikoinnin paikka: pitää osata tehdä vaihdot oikeaan aikaan. Aloitteleva äiti vaihteli eläimiä niin innoissaan, että jäljelle jäi vain koiria eikä yhtään kotieläintä. Lapsilauma sai makeat naurut.
Peli on värikäs ja hauskannäköinen, mutta nopassa suden ja ketun hahmoissa on tulkinnanvaraisuutta. Myös pelin säännöt vaikuttavat luettuna uuvuttavan mutkikkailta, mutta kun vauhtiin pääsee, idea aukeaa helposti.
Miinusta myös siitä, ettei koiramäärä täsmää peliohjeen eikä oikaisukirjeenkään määrään. Pärjäilemme silti kahdella isolla ja neljällä pienellä.
EIJA MANSIKKAMÄKI