

Epävakainen suursäätila vallitsee jatkossa. Jo tiistaiksi runsaampi sadealue leviää suureen osaan maata, etenkin Lapissa vettä sataa yleisesti 10–20 millimetriä. Matalapaine tuo mukanaan myös annoksen lämpimämpää ilmaa ja etenkin yöt lämpenevät. Myös tuulet voimistuvat. Keskiviikon aikana enimmät sateet väistyvät vähitellen itään. Loppuviikolla seuraava matalapaine sateineen saapuu, sen ajoitus ja reitti on kuitenkin vielä varsin epävarma. Kuitenkin paikoin runsaatkin sadekertymät ovat jälleen mahdollisia.
Lämpötilat ovat lähipäivinä päivisin 10 ja 20 asteen välillä pilvisyydestä ja sateesta riippuen. Öisin lämpötila pysyttelee 10 asteen vaiheilla, hallaa voikin esiintyä lähinnä vain Lapissa parina yönä.
Viikonloppuna sää jatkuu edelleen epävakaisena suuressa osassa maata. Lämpötiloissa ei tapahdu juurikaan muutoksia.