• Sää on alkuviikolla lämmintä ja poutaista – seuraava sadealue vaanii jo nurkan takana

    Syyskuu alkaa poutaisen ja tavanomaista lämpimämmän sään vallitessa. Keskiviikkona saapuu kuitenkin säärintama sateineen maan länsiosaan ja torstain aikana rintaman sateita saadaan melko kattavasti koko maan alueella.
    Taivas selkenee tänään suuressa osassa maata.
    Taivas selkenee tänään suuressa osassa maata. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    1.9.202507:36
    Eetu Rimo & Petri Hoppula

    Aamu on valjennut lännessä ja pohjoisessa paikoin sumuisena. Sumu ja Lapin osalta pilvinen sää aiheutti sen, että hallaa mitattiin selvästi edellisyötä harvammalla asemalla. Korkeapaine vahvistuu koko Suomeen ja päivästä tulee poutainen. Taivas myös selkenee suuressa osassa maata. Ylin lämpötila kohoaa 14 ja 22 asteen välille.

    Tiistaiyönä pilvisyys ja sumut lisääntyvät jälleen Lapissa ja Päälaen yli voi liikkua jokunen vesikuuro itään. Muualla yö on selkeä ja hallaa voi esiintyä etenkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Pääosin yölämpötila vaihtelee 5 ja 14 asteen välillä. Tiistaipäivä on suuressa osassa maata maanantain kaltainen, siis taivas on poutainen pilvisyyden vaihdellessa selkeästä puolipilviseen. Länsi-Suomi sekä Keski- ja Pohjois-Lappi ovat muuta maata pilvisempiä ja Pohjois-Lapin yli liikkuvasta lämpimästä säärintamasta voi tulla jokunen pisara vettä. 20 asteen lämpötiloja mitataan aurinkoisilla alueilla jälleen paikoin.

     Korkeapaine vahvistuu koko Suomeen ja maanantaipäivästä tulee poutainen.
    Korkeapaine vahvistuu koko Suomeen ja maanantaipäivästä tulee poutainen. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Keskiviikkoyöstä tulee varsin lämmin. Vain pientä hallan mahdollisuutta on Kainuussa ja Karjalan maakunnissa rajan tuntumassa. Keskiviikkopäivä on laajalti poutainen ja lämpötila kohoaa yhä kesäisentuntuisiin parinkympin lukemiin. Pilvisyys kuitenkin runsastuu lounaasta alkaen enteillen saapuvaa säärintamaa. Ensimmäiset sateet alkavat lounaissaaristossa jo puoliltapäivin, maan länsiosassa iltapäivän ja illan aikana. Sadealue on melko nopealiikkeinen. Paikoin siihen liittyy myös ukkosta. Sateet pyyhkäisevät koko Suomen yli itään torstai-iltaan mennessä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Sateet ovat hidastaneet puintitöitä monin paikoin. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Sateet hidastavat puinteja – satonäkymät pysyneet pääosin hyvinä, mutta peltojen kantavuus paikoin huolena

    Artikkelin aiheet
    sää
    säärintama
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
    syyskuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita