• Korona voi johtaa moniin oireisiin – valoherkkyys, näön hämärtyminen tai roskan tunne silmässä voivat johtua koronasta

    Epidemian alussa taudin todettiin vievän haju- ja makuaistin jopa melkein puolelta sairastuneista.
    Kuva: Timo Filpus
    Uutiset
    12.12.202118:30
    Heikki Arvilommi

    Koronaviruksen aiheuttama taudinkuva on kirjava moneen muuhun virusinfektioon verrattuna. Oireita tulee lähes kaikkialta elimistöstä ja tauti saattaa venyä ainakin kuukausia kestäväksi. Jo epidemian alussa todettiin haju- ja makuaistin häviävän jopa melkein puolelta sairastuneista. Muutkaan aistit eivät säästy virukselta. Tästä kirjoitettiin taannoin Scientific American -tiedelehdessä.

    Artikkeliin oli koottu tietoja silmiin ja korviin kohdistuvista koronataudin oireista. Silmän sidekalvon tulehdus, eli punoitus ja kutina, on erittäin yleinen oire. Sitä on todettu lähes yhdeksällä kymmenestä sairastuneesta. Myös valoherkkyys, näön hämärtyminen tai roskan tunne silmässä voivat olla koronan oireita taudin eri vaiheissa.

    Kuulon ja tasapainon häiriöt näyttävät johtuvan viruksen vaikutuksista sisäkorvassa. Joillakin sisäkorvan soluilla, ainakin kuulolle tärkeillä karvasoluilla on pinnallaan viruksen tarttumiseen vaadittava rakenne. Infektio näkyy kuulon alenemisena, korvien soimisena ja huimauksena.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    koronatauti
    silmien terveys
    valoherkkyys
    kuulo häiriöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria