• Uudet kaivokset ja matkailu antavat vauhtia Lapin nousuun

    Uutiset
    28.6.201316:00
    MT toimitus

    ROVANIEMI (MT)

    Lapin asema sekä kansallisessa että kansainvälisessä politiikassa on Rovaniemen kaupunginjohtajan Esko Lotvosen mukaan selvästi vahvistumassa.

    ”Tulevina vuosikymmeninä painopiste siirtyy pohjoiseen päin johtuen runsaista luonnonvaroista, joita voidaan ilmaston lämmetessä hyödyntää aiempaa paremmin arktisilla alueilla”, Lotvonen sanoo.

    Rovaniemi on ollut keskeisesti mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Vuonna 1991 käyntiin polkaistu Rovaniemi-prosessi johti Arktisen neuvoston perustamiseen Kanadan Ottawassa 1996.

    Viime viikkoina kansainvälisen politiikan kiinnostuksen kasvu pohjoiseen on nähty Arktisen neuvoston kahdeksan maan ulkoministerien kokouksessa Ruotsin Kiirunassa ja Barentsin alueen pääministerien kokouksessa Norjan Kirkkoniemessä.

    Rovaniemen asemaa eri maiden yhteistyön linkittäjänä parantaa Lotvosen mukaan entisestään Euroopan unionin arktinen informaatiokeskus, jota ollaan perustamassa Lapin pääkaupunkiin.

    Maailmanlaajuisesti kaivosteollisuuden hullut vuodet ovat talouskriisin myötä ohi. Epävarmojen riskialueiden rönsyt leikataan pois kaivosyhtiöiden suunnitelmista.

    ”Fennoskandian alue on nyt globaalisti entistä kiinnostavampi suurille kansainvälisille yrityksille, koska maariski on pieni, logistiikka toimii ja työvoimaa on saatavilla”, Lotvonen sanoo.

    Lapissa on menossa kolmen suuren kaivoshankkeen valmistelu: eteläafrikkalaisen Gold Fieldsin Suhanko Rovaniemen ja Ranuan rajalla, norjalaisen Yaran Sokli Savukoskella ja Anglo Americanin Sakatti Sodankylässä.

    ”Näiden suunnittelussa meidän pitää sovittaa yhteen kaivosteollisuuden, luonnonsuojelun, porotalouden ja matkailun intressit ja moninaiskäyttöön liittyvät asiat”, Lotvonen sanoo.

    Yaran Soklin hanke on pisimmällä ja yhtiöllä olisi valmius tehdä päätös kaivoksen avaamisesta jo tänä vuonna. Gold Fieldsin Suhangosta on alustava toteuttamisselvitys ja rakentamisesta voitaisiin päättää ehkä 2015.

    Anglo Americanin Sodankylän Sakatti on Lotvosen mukaan ”vähän pidemmässä kuusessa”.

    Kaivosteollisuuden lisäksi Lapissa odotetaan Lotvosen mukaan kasvua matkailusta, vaikka monet alueet ovat maailmalla menettäneet turisteja talouskriisin vuoksi.

    ”Toki meilläkin markkinat ovat muuttuneet, kun matkailijoiden määrä Britanniasta ja Välimeren maista on vähentynyt. Venäjältä ja Japanista määrät ovat sen sijaan nousseet 20–30 prosentin vauhtia.”

    Lapin matkailun ja suurten kaivoshankkeiden välillä Lotvonen ei näe sovittamattomia ristiriitoja. Suhangon, Soklin ja Sakatin hankkeissa porotalouden ja luonnonsuojelun vaatimusten huomioon ottaminen teettää töitä.

    Matkailuelinkeinon kannalta eniten tunteita ja keskustelua on herättänyt Hannukaisen kaivos Kolarissa lähellä Yllästä.

    Northland Resourcesin Hannukaisen kaivoksen toteuttamisselvitys on keskeytetty, kun yhtiön Pajalan kaivos ajautui rahoitusvaikeuksiin Ruotsissa.

    JUHA KAIHLANEN

    Toki meilläkin

    markkinat ovat muuttuneet, kun matkailijoiden määrä Britanniasta ja Välimeren maista on vähentynyt.

    Venäjältä ja

    Japanista määrät

    ovat sen sijaan nousseet 20–30 prosentin vauhtia.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lappi
    kaivosteollisuus
    matkailu
    arktinen alue
    Rovaniemi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle