• Etelä-Lapin Simoon nousee Pohjoismaiden suurin akku – kooltaan kuuden kontin ja 6,6 megawatin suuruinen

    Sähkövarasto tulee Iin Viinamäen tuulipuiston yhteyteen.
    TuuliWatin sähkövarasto tulee Iin Viinamäen tuulipuiston yhteyteen, mutta se sijaitsee Simon kunnan puolella.
    TuuliWatin sähkövarasto tulee Iin Viinamäen tuulipuiston yhteyteen, mutta se sijaitsee Simon kunnan puolella. Kuva: Jouni Porsanger
    Uutiset
    25.11.201917:50
    Ilpo Kiuru

    Kyse on voimayhtiö TuuliWatin hankkeesta. Sähkövarasto tulee Iin Viinamäen tuulipuiston yhteyteen, mutta se sijaitsee Simon kunnan puolella.

    ”Hybridiauton akun koko on 20 kilowattia. Yksi megawatti taas on 1000 kilowattia”, tuulivoimapäällikkö Antti Kettunen TuuliWatista hahmottaa jättiakun kokoa.

    Markkinaehtoisesti rakennetussa Viinamäen tuulipuistossa on viisi Pohjoismaiden korkeinta voimalaa. Voimaloiden teho on 4,2 megawattia ja tornin korkeus 175 metriä.

    Akkuinvestoinnin arvo on 3,5 miljoonaa euroa. Akun oli määrä olla käytössä jo tämän vuoden lopulla.

    ”Sähkövarastoa ei kuitenkaan ole toistaiseksi kytketty verkkoon. Käyttöönotto tapahtunee alkuvuonna”, Kettunen sanoo.

    Kuusi konttia saavat vielä säiden varalta suojakseen kylmän hallin.

    Kun mittava sähkövarasto otetaan käyttöön, poistuu yksi tuulivoiman ongelmista: energiantuotantomuodon huono käytettävyys säätövoimana.

    ”Tarkoituksenamme on tehdä sopimus kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa siitä, kuinka osallistumme akun avulla kantaverkon säätöpalveluihin”, Antti Kettunen kertoo.

    Hanke onkin kokoluokassaan ensimmäisiä, jossa yhdistetään tuulivoimaloiden ja akun erittäin nopeat säätöominaisuudet tukemaan sähköverkon hallintaa. Sähkötehoa voidaan säätää silmänräpäyksessä. Perinteisillä voimalaitoksilla ei tällaiseen reagointinopeuteen päästä.

    Akuston toimittaa ranskalaisyhtiö SAFT. Suomalainen Merus Power toimittaa puolestaan verkkokonvertterit, kojeistot ja muuntajat, jotta akkua voidaan käyttää mahdollisimman monipuolisesti yhdessä tuulivoiman kanssa sähköverkon tarpeisiin.

    Vuonna 2009 perustettu TuuliWatti Oy on energiayhtiö St1:n ja S-ryhmän S-Voiman omistama teollisen tuulivoiman yhteisyritys. S-Voiman omistavat SOK ja alueosuuskaupat. Viime vuonna TuuliWatti tuotti 21 prosenttia Suomen koko tuulivoimatuotannosta.

    Artikkelin aiheet
    sähkövarasto
    tuulivoima
    TuuliWatti
    Simo
    energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria