• Suurituloisimmista 10 000 suomalaisesta melkein 6 000 asuu Uudellamaalla, Kainuussa vain 36

    Väestömääräänkin suhteutettuna Uudellamaalla on ylivertaisesti suurin edustus Suomen suurituloisimmista.
    Suurituloisimmat suomalaiset ovat kasautuneet Uudellemaalle. Kuva on Helsingistä.
    Suurituloisimmat suomalaiset ovat kasautuneet Uudellemaalle. Kuva on Helsingistä. Kuva: Patrik Pelkonen
    Uutiset
    2.11.201711:20
    Henrik Hohteri

    Vuoden 2016 verotietojen mukaan mitattuina suurituloisimmat 10 000 suomalaista jakautuvat kartalla hyvin epätasaisesti.

    Lähes 60 prosenttia heistä eli 5952 asuu Uudellamaalla. Suuri määrä ei selity vain sillä, että Uusimaa on maakunnista väkirikkain.

    Väestömääräänkin suhteutettuna Uusimaa painii rikkaimpien määrässä aivan omassa sarjassaan muihin maakuntiin verrattuna. 10 000 asukasta kohti Uudellamaalla oli viime vuonna 36 tulokärkeen kuuluvaa.

    Väestöön suhteutettuna heitä oli vähiten Keski-Pohjanmaalla: Vain 4 suurituloista 10 000 asukasta kohti. Myös Kainuu jäi tällä mittarilla alle 5 suurituloiseen 10000 asukasta kohti. Tulokärkeen kuuluvia oli Keski-Pohjanmaalla 30 ja Kainuussa 36.

    Väestöön suhteutettuna toiseksi eniten suurituloisimpiin suomalaisiin kuuluvia oli Ahvenanmaalla.

    Jutun yhteydessä näkyvästä kartasta voit tarkastella koko maan osalta, kuinka suuri osuus 10 000 suurituloisimmasta asui kussakin maakunnassa.

    Artikkelin aiheet
    tuloerot
    maakunnat
    Uusimaa
    Kainuu
    Suomessa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle