• Työnantaja syyttää ahtaajia kohtuuttomista vaatimuksista, palkat jo nyt yli 10 prosenttia korkeammat kuin paperimiehillä

    Työntekijöitä edustava AKT vauhdittaa palkkaneuvotteluja ylityökiellolla ja lakkovaroituksella.
    AKT:n lakko uhkaa pysäyttää satamat helmikuun puolivälissä.
    AKT:n lakko uhkaa pysäyttää satamat helmikuun puolivälissä. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    28.1.202218:53
    Jarmo Palokallio

    Satamaoperaattorit ry pitää Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n palkkavaatimuksia kohtuuttomina. AKT on ilmoittanut aloittavansa helmikuussa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sekä 14.2. valtakunnallisen ahtausalan lakon vauhdittaakseen neuvotteluja.

    Osapuolet ovat neuvotelleet uudesta työehtosopimuksesta marraskuusta alkaen. Satamaoperaattoreiden tavoitteena on ollut vientialoille muodostuneen yleisen linjan mukainen ratkaisu.

    AKT:n vaatimukset ovat ylittäneet huomattavasti yleisen palkankorotuslinjan.

    Satamaoperaattorit muistuttavat, että ahtaajien palkat ylittävät selvästi teollisuustyöntekijöiden keskituntiansiot. Tuoreimman tilaston mukaan ahtaajien säännöllisen työajan ansio oli 22,88 euroa tunnissa eli 12 prosenttia korkeampi kuin paperiteollisuuden työntekijällä. Ero teollisuustyöntekijöihin on 27 prosenttia.

    "Satamaoperointiyrityksien keskimääräinen kannattavuus on heikentynyt vuodesta 2019 alkaen. Emme näe perusteita korottaa palkkoja enempää kuin vientiteollisuuden aloilla", toteaa toimitusjohtaja . Juha Mutru

    Lue myös:

    AKT jätti ahtausalaa koskevan lakkovaroituksen

    Artikkelin aiheet
    palkkaneuvottelu
    ylityokielto
    lakko
    ahtaatyontajat
    Satamaoperaattorit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria