• Niinistö HS:lle: Suomi on pitänyt uiguurien asiaa esillä Kiinan kanssa käydyissä keskusteluissa vuosia

    Niinistö kertoo käyneensä valtiovierailullaan aiheesta tunnin kestäneen keskustelun Kiinan presidentin kanssa.
    Presidentti Sauli Niinistö. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Presidentti Sauli Niinistö. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    5.2.202117:41
    STT

    Suomi on vuosien ajan nostanut esille Kiinan uiguurivähemmistön huolestuttavan ihmisoikeustilanteen Kiinan kanssa, kertoo presidentti Sauli Niinistö Helsingin Sanomille.

    Niinistö kertoo HS:lle käyneensä valtiovierailullaan aiheesta tunnin kestäneen keskustelun Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa tammikuussa 2019.

    "Ministeri- ja virkamiestasolla suoraa keskustelua kiinalaisten vastinparien kanssa on käyty sitä ennen ja sen jälkeen. Kahdenvälisten yhteyksien lisäksi Suomi on yhtä lailla johdonmukaisesti pitänyt uiguurien asiaa esillä niin EU:n kuin YK:n puitteissa", Niinistö sanoo lehdelle.

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) otti uiguurien tilanteeseen kantaa keskiviikkona. Tuolloin hän kirjoitti Twitterissä, ettei kansainvälinen yhteisö voi sulkea silmiään Kiinan politiikalta, joka polkee ihmisoikeuksia ja sortaa vähemmistöjä.

    "Kauppa tai talous eivät ole syitä kääntää katsetta pois näistä julmuuksista. Ihmisoikeuksien on oltava keskiössä kahdenvälisissä ja monenvälisissä keskusteluissa", Marin kirjoitti.

    Niinistö korostaa HS:lle ottaneensa uiguurien tilanteen käsittelyyn "nimenomaan suoraan Kiinan kanssa".

    "Myös jatkossa tulen esittämään toisen valtion toimien nostattaman kritiikin aivan suoraan kollegalleni. Näin tapahtui myös puhelinkeskusteluissamme presidentti Vladimir Putinin kanssa 21.8. ja 28.12.2020 sekä 21.1.2021 koskien Aleksei Navalnyin tapausta", hän lisäsi HS:lle.

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    Kiina
    uiguurit
    ihmisoikeudet
    ulkoasiat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria