• Danske Bank pudotti talousennustettaan reippaasti

    Työttömyys kasvaa ensi vuonna 10 prosenttiin, pankki arvioi.
    Uutiset
    15.9.201512:21
    STT

    Danske Bank on pudottanut reippaasti ennustettaan tämän ja ensi vuoden talouskasvusta. Pankki odottaa nyt, että Suomen talous pysyy tänä vuonna ennallaan viime vuoteen verrattuna. Aiempi arvio, että kasvua tulisi 0,5 prosenttia.

    Arvio ensi vuoden talouskasvusta pudotettiin 0,8 prosenttiin 1,4 prosentista.

    Danske Bank korjaa myös tuntuvasti ennustettaan työttömyyden kehityksestä. Pankki arvioi, että työttömyys kasvaa ensi vuonna 10 prosenttiin. Aiemmin sen odotettiin jäävän 9 prosenttiin.

    Artikkelin aiheet
    Danske Bank
    talousennuste
    työttömyys
    suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle