• Kerrankin iloisia uutisia: Tulipaloissa kuoli poikkeuksellisen vähän ihmisiä

    Tulipaloissa menehtyi kesäkuun loppuun mennessä 23 ihmistä.
    Tulipaloissa menehtyi kesäkuun loppuun mennessä SPEK:in mukaan 23 ihmistä, kun viiden edellisvuoden keskiarvo vastaavalta ajanjaksolta oli 41 palokuollutta.
    Tulipaloissa menehtyi kesäkuun loppuun mennessä SPEK:in mukaan 23 ihmistä, kun viiden edellisvuoden keskiarvo vastaavalta ajanjaksolta oli 41 palokuollutta. Kuva: Patrik Pelkonen
    Uutiset
    4.7.201712:35
    Matti Tuominen

    Vuoden alkupuoliskolla tulipaloissa menehtyi poikkeuksellisen vähän ihmisiä, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö kertoo tiedotteessaan.

    Tulipaloissa menehtyi kesäkuun loppuun mennessä SPEK:in mukaan 23 ihmistä, kun viiden edellisvuoden keskiarvo vastaavalta ajanjaksolta oli 41 palokuollutta.

    Järjestö muistuttaa, että palokuolemia voidaan ehkäistä toimivilla palovaroittimilla, tulipalojen ennaltaehkäisyllä, alkusammutuksella ja poistumisharjoittelulla.

    "Vuoden alkupuoliskon lukemat antavat toivoa siitä, että palokuolemien määrä voisi laskea siihen mihin pitääkin eli nollaan", SPEKin erityisasiantuntija Ira Pasi sanoo tiedotteessa.

    SPEK kertoo, että vuosi sitten heinäkuussa tulipaloissa ei menehtynyt yhtään ihmistä. Tämän vuoden alkupuoliskon lukema 23 palokuolemaa vahvistaa, että palokuolemien määrä jatkaa laskuaan. Vuoden vaihteessa tehdyn tarkastelun mukaan kuuden vuoden liukuva keskiarvo on laskenut 2010-luvulla noin sadasta noin 75:een.

    Pasi muistuttaa myös, että tulipalot voidaan ehkäistä, eivätkä konstit ole kovin kummoiset.

    "Silmät auki ja maalaisjärki käyttöön, niin itse kukin havaitsee, missä riskit ovat. Sen jälkeen riskit on helppo poistaa tai minimoida. Esimerkiksi ruokaa ei jätetä liedelle – tai grilliin – kypsymään ilman valvontaa ja lieden ympäristö pidetään tyhjänä palavista materiaaleista", hän sanoo.

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    palokuolema
    SPEK
    paloturvallisuus
    Ira Pasi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria