• LEHTIKATSAUS Eläkepommitikittää

    Uutiset
    15.6.201516:00
    MT toimitus

    Kylmä tosiasia Suomen ikärakenteesta on se, että työikäisten eli 15–64-vuotiaiden määrä vähenee nyt noin 10 000 hengellä vuosittain ja 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa vuodessa noin 38 000:lla, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

    ”Vuoteen 2060 mennessä liki kolmannes suomalaisista on eläkeiässä – olettaen, että maahanmuutto ei kasvata työikäisten osuutta olennaisesti.”

    ”Viime vuonna tulonsiirtojen osuus kotitalouksien bruttotuloista oli jo neljännes.”

    ”Ikääntyminen johtaa kotitalouksien keskimääräisen varallisuuden kasvuun, kun vanhemmilla ikäluokilla on enemmän omaisuutta kuin nuoremmilla ja velat painottuvat nuorille.

    Suomen Pankin tutkijat pohdiskelevat, eikö Suomessa voitaisi kehittää vapaaehtoisia keinoja purkaa ikääntyneiden asunto- ja finanssivarallisuutta ja lievittää sitä kautta julkisen sektorin menopaineita. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi yksityisiä hoivavakuutuksia sekä käänteisiä asuntolainoja niiden rahoittamiseksi.”

    Perinteiset sukupuoliroolit näyttävät yhä leimaavan valiokuntien kokoonpanoja eduskunnassa, joten sukupuolten välinen tasa-arvo jää osin toteutumatta lakien valmistelussa, pohtii Salon Seudun Sanomat.

    ”Talousvaliokunnan jäsenistä naisia on alle viidennes. Alle neljänneksen naisten edustus jää perinteisesti miesvaltaisessa maa- ja metsätalousvaliokunnassa, tulevaisuusvaliokunnassa ja hallintovaliokunnassa.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eläkejärjestelmä
    väestön ikääntyminen
    Suomen Pankki
    tasa-arvo
    valiokunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle