• Kansanedustajien vähentyminen huolestuttaa maakuntajohtajia Kaakkois-Suomessa ja Lapissa

    Alueellinen edunvalvonta muuttuu entistä hankalammaksi, kun kansanedustajien määrä putoaa.
    Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi Lapin vaalipiiristä kampanjakiertueellaan. Arkistokuva.
    Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi Lapin vaalipiiristä kampanjakiertueellaan. Arkistokuva. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Politiikka
    14.11.202216:15
    Jukka Koivula

    Kansanedustajia ensi kevään eduskuntavaalien kynnyksellä menettävissä vaalipiireissä, Kaakkois-Suomessa ja Lapissa, kehitystä seurataan huolestuneina.

    ”Koko Kaakkois-Suomen kannalta tilanne on ikävä. Kun katsotaan viime vuosikymmenten kehityskulkua eri vaalipiireissä, on paikkamäärä kaakossa, siis entisissä Kymen ja Etelä-Savon vaalipiireissä, tippunut kaikista eniten”, toteaa Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen.

    Lisää aiheesta
    • Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan Lappi menettää yhden kansanedustajan ja Kaakkois-Suomi kaksi vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Politiikka | Lappi menettää yhden kansanedustajan ja Kaakkois-Suomi kaksi kevään eduskuntavaaleissa, kertoo vaalijohtaja – lisäpaikat pakkautuvat Etelä-Suomeen

    ”Se kuvaa karusti väestökehitystä, vaikkakin nyt paikkavähennysten taustalla on myös kolmen kunnan siirtyminen muihin maakuntiin.”

    Etelä-Karjalan maakuntajohtaja arvioi, että alueellinen edunvalvonta on vaarassa heikentyä.

    ”Kun huomioidaan turvallisuusympäristön muutos ja Kaakkois-Suomen strateginen geopoliittinen asema, eduskunnassa tarvittaisiin erityisen laajaa ymmärrystä kaakon tilanteesta. Jatkossa viestin viejiä on vähemmän, ja heidän harteillaan on entistä suurempi vastuu.”

    ”Kun huomioidaan turvallisuusympäristön muutos ja Kaakkois-Suomen strateginen geopoliittinen asema, eduskunnassa tarvittaisiin erityisen laajaa ymmärrystä kaakon tilanteesta.” Satu Siikanen

    Myös Kymenlaakson maakuntajohtaja Jaakko Mikkola on huolissaan seudun edunvalvonnasta.

    ”Kymenlaakson maakunta on väestön sijoittumisen ja kansanedustajien kotipaikkakunnan mukaan laskettuna aliedustettuna, ja edustajien väheneminen edelleen kiristää maakuntien keskinäistä kilpailua vähenevistä paikoista.”

    Kaakkois-Suomen vaalipiiri pitää sisällään kolme erillistä maakuntaa: Kymenlaakson, Etelä-Savon sekä Etelä-Karjalan.

    ”Kaakkois-Suomi on erittäin heterogeeninen vaalipiiri. Mukana on kolmen heimomaakunnan ja murrealueen kuntia, kahden EU:n rakennerahastoalueen edunvalvontaa, suuria etäisyyksiä Suomenlahdelta Savon sydänmaille sekä hyvin erilaisia liikenneintressejä”, Mikkola hahmottelee.

    ”Yhteistä säveltä pyritään löytämään, mutta aina on eri maakunnat otettava erillisinä huomioon.”

    ”Tämä on todella surullinen tilanne, joka tarkoittaa suoraan vaikutusvallan vähenemistä valtakunnallisessa päätöksenteossa.” Mika Riipi

    Lapin vaalipiiri supistuu ensi eduskuntavaaleissa kuusipaikkaiseksi.

    ”Tämä on todella surullinen tilanne, joka tarkoittaa suoraan vaikutusvallan vähenemistä valtakunnallisessa päätöksenteossa ja samalla kaventaa edelleen edustuksellisuuden toteutumista maakunnassa piilevän äänikynnyksen noustessa jo 14 prosenttiin”, Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi pohtii.

    Lapin vaalipiirin sulauttamista esimerkiksi Oulun vaalipiiriin Riipi pitää kuitenkin mahdottomana ajatuksena.

    ”Puolen Suomen vaalipiiri asettaisi ehdokkaat todella eriarvoiseen asemaan ja kaventaisi Suomessa alueellista edustavuutta tavalla, joka rikkoisi nykyisen edustuksellisen demokratian hyväksyttävyyden pohjoisessa. Tilanteeseen täytyy kuitenkin löytää joku ratkaisu seuraavien vaalikausien aikana”, Riipi sanoo.

    Hän väläyttää ennakkoluulotonta vaalien laskentajärjestelmän uudistamista.

    ”Malli tulisi toteuttaa siten, että se varmistaisi paitsi poliittisen niin myös suhteellisen edustavuuden nykyistä järjestelmää paremmin. Vaalipiirien yhdistämistie on kuljettu jo loppuun.”

    Lisää aiheesta
    • Vaikka kevään eduskuntavaalit käydään vasta ensi vuoden huhtikuussa, kansanedustajien määrä riippuu alueiden lokakuun väkimäärästä.

      Politiikka | Pienissä vaalipiireissä poliittinen suhteellisuus toteutuu heikommin

    • Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on tyrmistynyt perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) suunnitelmista Etelä-Savon maakunnan pilkkomiseksi.

      Maakuntarajoista uhkaa syntyä hallituskriisi: "Jos Etelä-Savo hajotetaan, hajottaa keskusta hallituksen"

    • RKP kampanjoi Vaasan torilla vuoden 2019 eduskuntavaalien alla maaliskuussa.

      Politiikka | Voisiko Suomessa äänestää pelkkää puoluetta? Se saattaisi nostaa äänestysprosenttia, vaaliliitot menisivät pannaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa