• Ben Zyskowicz ehdottaa puolueessaan jäsenäänestystä Niinistön seuraajasta – ”Kiertue toisi näkyvyyttä ja ehdokkaat yleisölle tutuiksi”

    ”Kukaan meidän mahdollisista ehdokkaistamme ei ole pärjännyt yleisissä mielipidemittauksissa riittävän hyvin”, Zyskowicz sanoo.
    Kenestä seuraava presidentti tai edes ehdokas? Kokoomuksessa pohditaan ehdokkaiden keskinäistä esivaalia.
    Kenestä seuraava presidentti tai edes ehdokas? Kokoomuksessa pohditaan ehdokkaiden keskinäistä esivaalia. Kuva: Vesa Moilanen
    Uutiset|Politiikka
    24.2.202320:30
    Eija Mansikkamäki

    Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) esittää kokoomukselle esivaalia eli jäsenäänestystä puolueen presidenttiehdokkaasta.

    Puolue on jäänyt presidenttikisassa takamatkalle muista.

    ”Minusta kokoomuksen ongelma on tällä hetkellä se, että kukaan meidän mahdollisista ehdokkaistamme ei ole pärjännyt yleisissä mielipidemittauksissa riittävän hyvin”, Zyskowicz perustelee MT:lle.

    Kokoomuksen mahdollisina ehdokkaina Zyskowicz mainitsee Alexander Stubbin, Antti Häkkäsen, Elina Valtosen ja Risto E.J. Penttilän. Hän haluaa kisaan mukaan myös Mika Aaltolan, joka tosin on kieltäytynyt presidenttiehdokkuudesta.

    Kansan suosikkeja kyselyissä ovat olleet ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.).

    Onko kokoomuksella siis liikaa vai liian vähän hyviä ehdokkaita, jos yksikään ei ole ylitse muiden?

    ”Ehdotan jäsenäänestystä sekä sen vuoksi, että saataisiin selville, ketä kokoomusväki haluaa kokoomuksen ehdokkaaksi että sen vuoksi, että kokoomuksen mahdolliset ehdokkaat saisivat näkyvyyttä, kun he järjestäisivät kiertueen kautta maan ja kohtaisivat paneeleissa toisensa ja tulisivat suurelle yleisölle tutuiksi.”

    Sopiva ajankohta esivaalille olisi Zyskowiczin mielestä elo–syyskuun vaihde. Presidentinvaali järjestetään 28. tammikuuta 2024 ja ehdokasasettelu päättyy 12. joulukuuta 2023.

    Presidentti Sauli Niinistö valittiin virkaansa kokoomuksen ehdokkaana vuonna 2012 ja on tammikuussa toiminut tehtävässään lain sallimat kaksi kuusivuotiskautta.

    Lisää aiheesta
    • Linna saa uuden emännän tai isännän reilun vuoden kuluttua.

      Politiikka | Analyysi: Kansan suosikit eivät Suomen presidentiksi halua – kuka nousee Sauli Niinistön seuraajaksi?

    Artikkelin aiheet
    Ben Zyskowicz
    Kokoomus
    presidentinvaali
    jäsenäänestys
    presidenttiehdokkuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa