• Lehdet: Keskon kinkkukampanja näyttää laittomalta

    Keskon kampanjassa kinkun ostaja voisi maksaa vapaaehtoisesti ylimääräisen euron, jonka Kesko välittäisi sianlihan tuottajalle. Poliisihallituksen mukaan idea on ilmeisesti laiton.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    27.10.201519:01
    Tuure Kiviranta

    Keskon viime viikolla julkistama Tuottajalle kiitos -kampanja näyttää selkeästi rahankeräyslain vastaiselta, arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho Poliisihallituksesta sanoo Kauppalehdelle.

    ”Sellaisena kun se julkisuuteen kuvattiin, se näytti aika ilmeisesti olevan rahankeräyslain vastainen”, Laiho sanoi.

    Laihon mukaan poliisin arpajaishallinnosta oltiin Keskoon yhteydessä kampanjan julkistamisen jälkeen.

    Kampanjan laittomuudesta kertoi ensimmäisenä Seura.

    Laihon mukaan kuluttajan antamaa euroa vastaan Kesko ei anna mitään vastiketta, joten se on lahja.

    ”Menettely täyttää kuluttajan ylimääräisen euron osalta rahankeräyslaissa olevan rahankeräyksen määritelmän. Siinä vedotaan yleisöön rahalahjoitusten saamiseksi”, Laiho sanoo.

    Ruokakeskon viestintäjohtaja Karoliina Partanen sanoi Taloussanomille, että kampanjan lopullinen toteutus on yhä harkinnassa. Partasen mukaan kampanja ei ole vielä alkanut, ja Kesko uskoo lainmukaisen ratkaisun löytyvän.

    Myös Laihon mukaan mahdollisia keinoja toteuttaa kampanja lain mukaisesti on olemassa.

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    kinkkukampanja
    rahankeräyslaki
    Poliisihallitus
    Tuottajalle kiitos -kampanja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria