• Maaseudun urheilijalupauksetharjoittelevat luonnossa

    Uutiset
    17.5.201316:00
    Aura Pilkama

    Monet luonnonläheisten urheilulajien tulevaisuuden huiput ovat kotoisin maaseudulta. Yksi heistä on suomussalmelainen haulikkoammuntaa harrastava Pekka Heinonen, jonka Metsähallitus on valinnut urheilijatiimiinsä.

    Kaikkien Tulevaisuuden huiput -urheilijatiimiin kuuluvien nuorten lajit liittyvät vahvasti luontoon, jossa he myös pääasiassa harjoittelevat. Heinosen laji löytyi aikoinaan metsästysharrastuksen kautta.

    Heinonen on kilpaillut alusta alkaen. Menestystä on ehtinyt kertyä erityisesti Suomen mestaruuskilpailuista, joista ykkössija on heltynyt vuosina 2010 ja 2012. Lisäksi Heinonen ylsi viime vuonna yleisessä sarjassa sijalle neljä.

    Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa paras sijoitus on kuusi. Kahdesti Heinonen on valittu mukaan lajin EM-joukkueeseen.

    ”Tänä vuonna tavoite on päästä ensin EM-joukkueeseen, ja jos sieltä tulee menestystä, sitten toivottavasti MM-joukkueeseen”, Heinonen kertoo.

    Metsähallituksen urheilijatiimiin kuuluminen tarkoittaa Heinoselle ja muille tiimin urheilijoille taloudellisen tuen ohella erityisesti henkistä sparrausta aikuisurheiluun siirtymisen alkumetreillä.

    Metsähallituksen pitkäaikainen yhteistyökumppani ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen on urheilijoiden tukena jakamassa omia kokemuksiaan nuorille.

    Erityisen arvokkaaksi urheilijat ovat kokeneet toisten nuorten neuvot.

    ”Nuorilla on paljon osaamista ja arvokkaita taitoja itsellään. Urheilijatiimin tapaamisissa eri lajien edustajat voivat jakaa niitä toisilleen”, sanoo Metsähallituksen viestintäjohtaja Juha Mäkinen.

    Varsinainen lajiharjoittelu tapahtuu itsenäisesti. Tiimin jäsenillä on tarkoitus järjestää tapaamisia muutaman kerran vuodessa.

    Heinonen harjoittelee ampumista aktiivisesti, tavallisesti kotinsa lähellä olevalla ampumaradalla.

    Tosin tällä hetkellä Heinonen harjoittelee varusmiespalveluksessa Lahden urheilukoulussa, josta mies vapautuu syksyllä.

    ”Joinakin viikkoina treenataan päivittäin ja ennen kisoja vain herkistelen kuntoa. Talvisin pyrin käymään harjoitusleireillä etelämpänä, jotta saan kesää varten laukauksia alle”, Heinonen kertoo.

    Vaikka tavoitteet haulikkoammunnassa ovat korkealla, Heinosen päätyö on kotona maitokarjatilalla.

    Metsätalous ja lumiurakointi kuuluvat myös tilan toimintaan.

    Vapaa-aikaa mies viettää luonnossa metsästäen ja kalastaen.

    Metsähallitus julkisti Tulevaisuuden huiput -urheilijatiimin jäsenet maanantaina Helsingissä.

    Ammunnan lisäksi edustettuina ovat muun muassa maastohiihto, suunnistus sekä freestylemelonta.

    AURA PILKAMA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    urheilijalupaus
    haulikkoammunta
    Metsähallitus
    luonto
    Tulevaisuuden huiput
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria