• Hygieniapasseja jo miljoona

    Uutiset
    9.10.201516:00
    MT toimitus

    Jo miljoonalla suomalaisella on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran koordinoima hygieniapassi.

    Yksi syy hygieniapassin suosioon lienee se, että työnhakija toivoo työnsaantimahdollisuuksien parantuvan, kun hygieniapassi on jo valmiina.

    ”Esimerkiksi kesätyötä etsivät nuoret erottuvat hakijoiden joukosta, jos hygieniapassi on jo hankittu”, arvelee ylitarkastaja Satu Meririnne Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

    Työntekijä tarvitsee hygieniapassin, jos hän työssään käsittelee pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita elintarvikehuoneistossa, kuten ravintolassa, elintarvikemyymälässä tai ruokatehtaassa. Helposti pilaantuvia elintarvikkeita ovat esimerkiksi maito, liha ja kala.

    Hygieniapassijärjestelmä kehitettiin vuonna 2002, kun lainsäädäntö velvoitti elintarvikealan yrityksiä ohjaamaan ja kouluttamaan työntekijöitään.

    Hygieniapasseja myöntävät Eviran hyväksymät testaajat, jotka järjestävät hygieniapassitestejä joka puolella Suomea. Hygieniapassin voi saada myös ilman testin suorittamista elintarvikealan tutkinnon tai koulutuksen perusteella.

    Eviran hyväksymiä testaajia toimii noin 2 000 eri puolilla Suomea. Vuosittain järjestetään noin 12 000 testitilaisuutta ja myönnetään keskimäärin noin 70 000 hygieniapassia.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hygieniapassi
    Evira
    elintarvikeala
    elintarvikehygienia
    työllistyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria